Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne nostaa eriarvoistumisen poistamiseen tähtäävät toimet vaalitavoitteiden tärkeysjärjestyksen kärkeen

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Kannatuskyselyjen kärjessä olevan SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä valtiovarainministeriön ennuste kuvaa hyvin Suomen taloustilannetta ja toimintaympäristöä. Hänen mukaansa SDP:n oma arvio talouskehityksestä on ollut suurin piirtein sama ensi vaalikaudelle ja myös siitä eteenpäin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomelle hidastuvaa kasvua. Tilanne on kaksijakoinen: maailmantalouden näkymät ovat heikentyneet, mutta toisaalta alkuvuonna Suomessa kasvu ja myönteinen työllisyyskehitys ovat jatkuneet.

Rinne arvioi SDP:n vaalitavoitteiden hintalapun olevan ensi vaalikaudella lähempänä miljardia euroa, mutta koko ohjelman lähempänä kolmea miljardia euroa.

– Ei ole ajateltukaan, että ne olisivat yhden vaalikauden aikana toteutettavia asioita, vaan ne on porrastettu. Siellä on asioita, jotka toteutuvat ensi vaalikaudella, asioita, jotka toteutuvat osittain ensi vaalikaudella ja asioita, jotka eivät toteudu ensi vaalikaudella kustannusmielessä laisinkaan, mutta lähtevät liikkeelle, Rinne sanoo STT:lle.

Väliaikaisia menoja.

SDP:n tavoitteiden rahoitus perustuu Rinteen mukaan pääasiassa verotulojen kasvattamiseen veropohjaa laajentamalla.

– Toinen tavallaan tuloihin liittyvä on tulevaisuusinvestoinnit. Investointi sanana tarkoittaa sitä, että se maksaa itsensä taloudellisesti takaisin. Meillä on koulutukseen ja perhevapaajärjestelmään esitykset, jotka pitkällä tai keskipitkällä aikavälillä maksavat itsensä takaisin. Niihin todennäköisesti joudutaan aluksi käyttämään muita tuloja tai velkaa, mutta ne muodostuvat plusmerkkiseksi nettona tulevaisuudessa.

Tällaisia ovat Rinteen mukaan esimerkiksi varhaiskasvatuksen maksuttomuus porrastuksen kautta, toisen asteen maksuttomuus ja oppivelvollisuusiän pidentäminen. Ne kaikki ovat hänen mukaansa noin sadan miljoonan euron investointeja, joiden tarkoitus on nimenomaan nostaa työllisyysastetta.

– Työllisyysasteen nostaminen on hyvä ja tärkeä lisä ja välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi tulevaisuudessa, mutta näihin meidän menolisäyksiin liittyen se ei ole ratkaiseva tekijä. Me tavoittelemme tietenkin 75 prosentin työllisyysastetta ja tulevan vaalikauden jälkeen pitää saavuttaa vielä korkeampi aste, jotta yhteiskunnan rahoituspohja kestää.

Vaalitavoitteiden tärkeysjärjestyksen kärkeen Rinne nostaa eriarvoistumisen poistamiseen tähtäävät toimet, kuten eläkesatasen, hoivan vahvistamisen ja opiskelijoiden aseman parantamisen.

– Näihin käytetään ilman muuta rahaa, jos SDP on hallituksessa. Olen todennut, että meidän kynnyskysymyksiä hallitukseen menolle on hoitajamitoituksen nostaminen 0,7:ään, seitsemän päivän hoitotakuu perusterveydenhuoltoon ja vähintään tuhat uutta hoitajaa ja lääkäriä erityisesti perusterveydenhuoltoon.

Orpo: Maailmantalouden tuuli puhaltaa vastaan.

Toimitusministeristön valtiovarainministerin Petteri Orpon (kok.) mukaan valtiovarainministeriön ennuste vahvistaa hänellä ollutta kuvaa, että maailmantalouden tuuli puhaltaa vastaan. Valtiovarainministeriön ennusteessa työllisyysasteeksi arvioidaan 73,3 prosenttia vuonna 2023.

– Ei lähellekään siis vielä sitä 75 prosenttia, mitä tässä kollegat ovat jakamassa ja sen päällekin vielä menolupauksia, Orpo sanoi.

Orpon mukaan kokoomus haluaa pitää velkaantumisen kurissa ensi vaalikaudella. Myönteisen työllisyyskehityksen vauhdittamana julkinen talous tasapainottuu vuonna 2020. Alijäämät alkavat kuitenkin jälleen kasvaa 2020-luvun alussa ja julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kääntyy nousuun.

– Sen takia siihen 73 prosentin työllisyysasteeseen ei voi tyytyä. Jos tehdään heti alkuun vahvat toimet ja käynnistetään uudistukset joilla voidaan päästä 75 prosenttiin, voidaan pidättäytyä menoleikkauksista, Orpo sanoi.

Orpon mukaan puolivälissä vaalikautta pitää olla “tsekkauspiste”.

– Jos työllisyyskehitys ei ole ollut toivotun mukaista, silloin on pakko palata sopeutustoimiin, Orpo sanoi.

STT–SANNA NIKULA, OLLI KUIVANIEMI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE