Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Rinteen hallituksen kasvupolitiikka on oikealla uralla” – SDP:n kansanedustaja Eskelinen moittii menneitä leikkauksia

Antti Rinteen (sd.) hallituksen tiekartta pyrkii nostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä on kansanedustaja Seppo Eskelisen (sd.) mielestä hieno kasvu- ja osaamispolitiikan linjaus.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Suomen nostaminen maailman kärkimaiden joukkoon innovaatio- ja kokeiluympäristönä vahvistaa talouden ja työllisyyden pohjaa, hän arvioi tiedotteessaan.

Eskelinen huomauttaa, että Suomi on leikannut koko 2010-luvun tutkimus- ja innovaatiorahoitustaan.

– Me olemme tämän myötä pudonneet Euroopan kärkipaikoilta panostuksissamme reippaasti alle keskiarvon. Leikkauksilla on ollut vaikutusta niin Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn ja tuottavuutemme kasvun heikkenemiseen.

Hän pitää hyvänä jatkumona myös sitä, että tki-rahoja kohdennetaan strategisesti yliopistokaupunkeihin. Näin niiden osaamista vahvistetaan. Uutena elementtinä on tulossa toimintamalli, jolla pyritään vahvistamaan kunkin alueen vahvuuksia ja erityispiirteitä.

– Hallituksen tiekartta on rakennettu kasvun ja osaamisen perustan vahvistamiselle. Panostamalla tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja uusiin innovaatioihin pidämme huolta taloutemme kilpailukyvystä ja vahvasta asemasta kansainvälisillä markkinoilla, Eskelinen painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE