Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Risikko: Poliisin vihjeketju selvitetään

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) on ohjeistanut poliisia selvittämään, miten sen saamia vihjeitä rikoksen suunnittelusta käsitellään. Risikko kertoi asiasta sisäministeriön avoimien ovien päivässä.

Taustalla on Turun joukkopuukotus, jonka pääepäillystä poliisi sai vihjeen, mutta ei aloittanut tutkintaa. Risikon mukaan kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä tapauksesta, vaan koko vihjeketju on syytä selvittää.

Suojelupoliisin mukaan viranomaiset saivat alkuvuodesta vihjeen puukotusjutun pääepäillystä. Vihjeen mukaan Turun teosta epäilty vaikutti radikalisoituneelta ja oli kiinnostunut ääriajattelusta. Vihjeeseen ei liittynyt tietoa isku-uhasta.

Ministeri Risikon mukaan tulee huolehtia siitä, että samaa asiaa tai henkilöä koskevaa vihjettä ei selvitetä päällekkäin esimerkiksi paikallispoliisissa ja keskusrikospoliisissa. Lisäksi vihjeen antajalle tulee välittyä tieto siitä, miten poliisi on vihjeen suhteen toiminut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE