Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Risto Räppääjän luojana tunnettu kirjailija Sinikka Nopola on kuollut – tarkkanäköinen huumori puhutteli kaikenikäisiä lukijoita

Lehtikuva / mesut turan
Käsikirjoittaja Sinikka Nopola Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan mediatilaisuudessa Helsingissä 6. helmikuuta 2019.

Kirjailija Sinikka Nopola on kuollut vaikeaan sairauteen keskiviikkona Helsingissä. Hän oli kuollessaan 67-vuotias. Nopolan kuolemasta kertoi Tammi-kustantamo.

Demokraatti

Demokraatti

”Sinikka Nopolan elämäntyö on laaja ja vaikuttava. Nopolan tuotannossa näkyy hänen nuoruuden idoliaan Saima Harmajaa mukaillen pyrkimys ja tavoittelu korkeuksia kohti, mutta humoristisesti, kaikenikäisiä lukijoita puhutellen”, Tammen kustantaja Saara Tiuraniemi kuvailee muistokirjoituksessa.

Helsingissä syntyneen ja Tampereella lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Sinikka Nopolan elämäntyö pitää sisällään noin 80 kirjaa, lukuisia näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia, pakinoita, esseitä, kuunnelmia ja musikaaleja. Työuransa Helsingin Sanomien toimittajana aloittanut Nopola siirtyi vapaaksi kirjailijaksi ja journalistiksi vuonna 1985.

”Hänen ominaislaatunsa kirjoittajana ilmeni jo vuonna 1987 ilmestyneessä esikoisteoksessa Teepussit. Novellikokoelma on täynnä erilaisten ihmisten kohtaamisia ja kommunikaation nyrjähdyksiä. Hänen monipuolista ja mittavaa tuotantoaan leimaa tarkkanäköisyys ja huumori.”

Tiuraniemi kuvailee Nopolan ymmärtäneen suomalaista luonteenlaatua ja hulluutta hellyydellä. Oiva esimerkki tästä ovat hänen hämäläistarinansa Eilasta ja Rampesta.

”Hänen kielellinen nerokkuutensa hämmästytti yhä uudestaan: se taipui hetkessä proosasta elokuvakäsikirjoituksiin ja riimirunoista lauluihin.”

Tiuraniemi kuvailee Sinikka Nopolan merkitystä suomalaiselle kulttuurille ja kirjallisuudelle mittaamattomaksi.

”Erityisesti hänen yhdessä sisarensa Tiina Nopolan kanssa vuodesta 1989 kirjoittamansa suositut lastenromaanisarjat ovat tuoneet suomalaiseen lastenkulttuuriin jotain kestävää ja pysyvää. Heinähattu ja Vilttitossu- sekä Risto Räppääjä -sarjat koskettavat vuosikymmenestä toiseen yhä uusia lukijasukupolvia ja sytyttävät rakkauden lukemiseen”, hän kirjoittaa.

“Tulemme kaikki Tammessa ja WSOY:llä kaipaamaan Sinikka Nopolan uskomatonta mielikuvitusta, nopeaa älyä, sinnikkyyttä ja lämmintä sydäntä. Läheisten lisäksi Sinikkaa jäävät kaipaamaan kaikki me, jotka olemme rakastaneet hänen teoksiaan – sekä kaikki ne tulevat lukijat, jotka eivät vielä ole edes syntyneet.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE