Musiikki
10.8.2023 04:57 ・ Päivitetty: 10.8.2023 04:57
Robbie Robertson on kuollut
Rockyhtye The Bandin kitaristi ja pääasiallinen lauluntekijä Robbie Robertson on kuollut, kertoo hänen managerinsa. Kanadalaissyntyinen Robertson oli kuollessaan 80-vuotias.
Kanadalais-yhdysvaltalaisen The Bandin johtajana Robertson kynäili yhtyeen ikonisimmat kappaleet kuten The Weight ja The Night They Drove Ol’ Dixie Down.
Managerinsa mukaan Robertson oli kuolemansa hetkellä perheensä ympäröimänä. Muusikon kuolemaa edelsi pitkällinen sairaus.
The Band muodostui rockabillymuusikko Ronnie Hawkinsin taustayhtyeestä ja samainen ryhmä oli toiminut 1960-luvulla myös Bob Dylanin taustayhtyeenä.
Yhtye hajosi vuonna 1976. Robertson ei enää kiertänyt The Bandin jäähyväiskonsertin jälkeen, mutta julkaisi sarjan soololevyjä.
Hän teki myös yhteistyötä ohjaaja Martin Scorsesen kanssa ja teki muun muassa musiikit pitkäaikaisen ystävänsä syksyllä julkaistavaan Killers of the Flower Moon -elokuvaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.