Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Robert Blake on kuollut

Doug Benc / GETTY IMAGES NORTH AMERICA / AFP) LEHTIKUVA
Robert Blake kuvassa keskellä.

Vuosikymmenten uran näyttelijänä Yhdysvalloissa tehnyt Robert Blake on kuollut 89-vuotiaana kotonaan Los Angelesissa, kertoivat uutistoimisto Associated Press ja viihdealan media TMZ torstaina. Blaken kerrotaan kuolleen sydäntautiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Blake tunnettiin näyttelijänä muun muassa 1970-luvun televisiosarjasta Baretta, jota esitettiin myös Suomessa. Tunnetuimpia Blaken elokuvista on Truman Capoten kirjan pohjalta tehty Kylmäverisesti (1967).

Maineeseen hän nousi myös yksityiselämänsä puolella jouduttuaan oikeuteen vaimonsa Bonny Lee Bakleyn murhasta vuonna 2001. Bakley löytyi päähän ammuttuna Blaken omistamasta autosta.

Blake vakuutti syyttömyyttään ja lopulta hänet vapautettiin rikossyytteistä, mutta myöhemmin pidetyssä siviilikanteessa hänet määrättiin maksamaan 30 miljoonan dollarin korvaukset Bakleyn perheelle. Korvaussumma syöksi Blaken vararikkoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE