Uusi teknologia muuttaa työtä ja koko yhteiskuntaa. Robotteihin ja keinoälyyn liittyvien moraalisten sekä eettisten kysymysten pohdinta on Suomessa vähäistä. Sama koskee automatisoinnin suhteita varallisuuden ja tulojen jakoon sekä aktiivisen elämän edellytyksiin.

Puhumme paljon työn murroksesta. Jotkut uskovat työn loppumiseen, toiset työvoiman loppumiseen. Itse haluaisin miettiä enemmän sitä, millä keinoilla kykenemme säilyttämään yhdenvertaisuuden ja osallisuuden nopeasti muuttuvassa työelämässä. Miten yksilö voi hallita ympärillään tapahtuvaa työn muutosta? Miten saada aikaan parempaa työtä?

Miten varmistaa se, että valtiolla on riittävät resurssit turvata apua tarvitsevien palvelut, jos työn muutos johtaa siihen, että koko verotusjärjestelmä pitää rakentaa uudelleen?

Koulutuspoliittiset ratkaisut koskevat kokonaisia ikäluokkia ja vaikutukset ulottuvat kauaksi tulevaisuuteen. Koulutusjärjestelmä muuttuu kuitenkin hitaasti verrattuna talouden suhdanteisiin sekä työn muutokseen verrattuna.

Pyrkimys kouluttautua nopeasti ja tehokkaasti suoraan työelämän tarpeita vastaavasti, saattaa johtaa työelämän näkökulmasta ojasta allikkoon. Robottien maailmanvalloitukseen varaudutaan parhaiten osaamista uusimalla. Tämän vuoksi SDP esittää oppivelvollisuuden pidentämistä ja lisäpanoksia osaamiseen. Jos kouluttaudumme vain nopeasti nurkan takana olevaa työpaikkaa varten, emme selviä uuteen työhön, kun se ensimmäinen työpaikka katoaa.

Jatkuvassa oppimisessa kyse ei ole vain koulutusjärjestelmästä, vaan siitä miten jatkuva kouluttautuminen rahoitetaan. Varhaiskasvatukseen sijoittamalla saa parhaat tuotot inhimillisesti ja taloudellisesti, mutta eläkeikää lähelläkin on tarve oppia uutta.

On kuulemma jo rakennettu robotti, joka ulottaa kätensä jääkaappiin ja hellalle. Se osaa korjata jälkensä ja laittaa 100 eri ruoka-annosta. TV:n kokkiohjelmia katsomalla se oppii lisää reseptejä. Sellaisen haluaisin. Vahinko vaan, että rahani eivät riitä. Parasta pysyä hyvissä väleissä puolison kanssa.