Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Roskomnadzor on estänyt pääsyn 49 verkkosivulle, jotka liittyvät Aleksei Navalnyiin

Lehtikuva

Venäjällä mediaa valvova viranomainen Roskomnadzor on estänyt pääsyn 49 verkkosivulle, jotka liittyvät vangittuun oppositiohahmoon Aleksei Navalnyiin. Päätöksestä kertoi Navalnyin avustaja Leonid Volkov maanantaina Telegram-kanavallaan.

Suljettuihin verkkosivuihin kuuluvat muun muassa Navalnyin oma sivusto, korruption vastaisen järjestön FBK:n sivusto ja keskeisten tukijoiden sivustoja.

Volkovin mukaan ainoa sivusto, jota ei ole sensuroitu, on äänestämiseen liittyvä Smart Voting. Sen aiheena on Navalnyin ehdottama strategia tukea vaaleissa ehdokkaita, joilla on parhaat mahdollisuudet voittaa hallinnon tukemat ehdokkaat.

Presidentti Vladimir Putinin äänekäs kriitikko Navalnyi sai helmikuussa kahden ja puolen vuoden vankeustuomion vanhoista kavallussyytteistä, joita pidetään laajasti poliittisina. Navalnyi pidätettiin tammikuussa hänen palattuaan Venäjälle Saksasta, jossa häntä hoidettiin hermomyrkkyiskun jäljiltä. Navalnyi syyttää myrkytysyrityksestä Venäjän hallintoa.

Kesäkuussa venäläinen tuomioistuin päätti, että Navalnyin järjestöt luokitellaan äärijärjestöiksi. Päätöksen myötä järjestöt ja niiden tukijat eivät voi asettua ehdolle vaaleissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE