Politiikka
30.4.2024 07:28 ・ Päivitetty: 30.4.2024 07:28
”Röyhkeä leikkaus” – hallitukselta vaaditaan vastauksia päätöksestä, joka suututtaa erityisesti Ruotsissa
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen siitä, miksi hallitus puuttuu ulkomailla asuvien suomalaisten eläkeläisten oikeuteen saada kansaneläkettä.
– On ennenkuulumatonta, että hallitus ottaa äkillisen jyrkän kannan lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomailla asuvilta kansalaisilta ja kajoaa suoraan heidän toimeentuloonsa eläkevuosina, Kiljunen toteaa tiedotteessa.
Kansaneläke on peruseläketurvaa, hän muistuttaa. Sitä maksetaan ulkomaille noin 25 000 henkilölle, joista valtaosa eli 18 000 asuu Ruotsissa. Kansaneläkettä saa, kun muu eläketulo on alle 1 601 euroa yksinasuvalla, parisuhteessa alle 1 435 euroa kuukaudessa.
– Kyseessä ovat pienituloiset eläkeläiset, joiden toimeentuloon leikkauksella olisi erittäin kriittinen vaikutus, se koskisi suoraan heidän asuin- ja elinmahdollisuuksiaan. Näin äkillinen peruseläketurvaan kajoaminen on röyhkeä leikkaus hallitukselta.
Hallituksen päätös leikata kansaneläkettä ja sälyttää pienituloisten kansalaistensa pärjääminen muiden maiden vastuulle on Kiljusen mielestä häikäilemätöntä.
PÄÄTÖS on suututtanut erityisesti Ruotsissa, jossa asuu suurin osa kansaneläkkeen saajista, hän kertoo. Niin suomalaiset eläkeläiset kuin Ruotsin kansalaisetkin entisiä ministereitä myöten ihmettelevät hänen mukaansa Suomen hallituksen ratkaisua, joka ajaisi suomalaiset eläkeläiset hakeutumaan Ruotsin perustoimeentuloturvan piiriin.
– Peruseläketurvaa ei pidä leikata. Kansalaisten pitää voida luottaa siihen, että he pystyvät tulemaan toimeen eläkevuosinakin. Leikkauskohteet ovat aina arvovalinta, ne pitää kohdistaa niihin, joilla on varaa, eikä pienituloisiin, joilla ei ole.
KILJUNEN kysyy kirjallisessa kysymyksessään, onko Ruotsin ja Suomen hallitusten välillä olemassa sopimus, johon perustuen Ruotsi maksaisi Ruotsissa asuvien suomalaisten peruseläketurvan, jos Suomi lakkauttaa näiden henkilöiden kansaeläkkeiden maksamisen.
Hän kysyy myös, onko Suomella muiden valtioiden kanssa solmittuja sopimuksia, joihin perustuen sopijavaltiot maksaisivat maassaan asuvien toisen valtion kansalaisten eläkkeitä. Lisäksi Kiljunen tiedustelee, onko ministerin mielestä kohtuullista, että hallituksen kansaneläkkeiden maksamisen äkillinen lopettamispäätös muuttaa kokonaan usein monia vuosia ulkomailla asuneiden suomalaisten eläkkeensaajien elämän ja toimeentulon.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.