Kun Kaj Chydeniuksen Laulustudion nimellä kulkenut “formaatti” poistui Tampereen Teatterikesän Ohjelmateltan vakio-ohjelmistosta muutama vuosi, moni ehti jo huolestua. Näinkö katosi peruuttamattomasti hieno suomalainen runous ja “Chydiksen” pelkistetyn kaunis sävelkieli teatterikesäkartalta?

Kaj Chydenius kyllä ilmoitti jo kymmenenennen ja viimeisen laulustudion loppujuonnossa, että tässä kontekstissa häntä ei Ohjelmateltassa enää nähdä, mutta ei hän tätä teatterifestivaalia jätä, eikä se häntä. Lupaus on pitänyt molemmin puolin. Suomalaisiin runoihin tehtyjä Chydeniuksen sielukkaita sävellyksiä vaihtuvien solistien esittämänä on yhä teltassa tarjolla. Ja mikä parasta tänä vuonna tästä päästiin nauttimaan taas klassisella paikallaan tiistai-illassa eli telttaohjelmiston avaajaana. Loppuunmyytynä, kuten aina.

Muutenkin Chydeniuksen konseptissa oli kaikki hyvin, joskin maestro oli tehnyt pientä säätöä ohjelmansa rakenteeseen. Kun laulustudioaikaan, ja sen jälkeenkin lauluillan repertuaariin on kuulunut yleensä iso kirjo suomalaisia runoilijoita, keskityttiin tällä kertaa neljän lyyrikon teksteihin. Esillä olivat Yrjö Kaijärvi (1896-1971), Samuli Kustaa Bergh alias Kallio 1803-1852), Kaarlo Sarkia  (1902-1952) ja Jukka Siironen (1949-2004). Viimeksi mainittu on harrastajakirjoittaja, jonka kanssa Chydenius pääsi yhteistyöhön 2000-luvun alussa vain pari vuotta ennen tämän kuolemaa. Siirosen runoutta on  tallennettuna Chydeniuksen  viime vuosien levyillä muun muassa Monna Kamun tulkitsemana.

Rakkauden kaivon solisteina kuultiin Tampereella samaa kaksikkoa – Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen – kuin sen kantaesityksessä lahtelaisessa Teatteri Vanhassa Jukossa pari vuotta sitten. Eipä parivaljakkoa ole kannattanut hajottaa, sillä Chydeniuksen runosävelet sopivat hyvin molempien näyttelijätaustaisten laulajien suuhun ja keskinäinen kemia toimii, onhan takana myös monia yhteisiä näyttämötöitä.

Rakkauden kaivon 22 sävelletyn runon kokonaisuudessa minua kosketti parhaiten Yrjö Kaijärven moneen suuntaan aukeava lyriikka. Esimerkiksi Parviaisen lyhyt mutta vallaton veto “Hullun laulusta” oli riemastuttava, kun taas Kosken tulkinta sota-ajan runosta “Kuusi hautaa” jotain päinvastaista: hiljentävä.

Samuli Kustaa Bergh ehti saada julki vain seitsemän runoa ennen alle kolmekymppisenä tapahnutta sokeutumistaan, mutta hänellä on pysyvä sijansa suomenkielisen runouden tienraivaajana ajalta jo ennen Aleksis Kiveä. Kallio-kirjailijanimeä käyttäneen oululaisen nuoren miehen runouden ikuistaminen sävellyksiin on Chydeniukselta pieni kulttuuriteko. Eikä Kallion lyriikka ole mikään kirjallisuushistoriamme kuriositeetti, sen osoittivat Kosken ja Parviaisen duetoimat laulut “Sirkka” ja “Pois meni merehen päivä”.

Ohjelmateltan loppuviikolla on luvassa muun muassa Eino Gröniä (to), Jonna Järnefeltin ja teatterimusiikin monitaituri Jussi Tuurnan kimppakonsertti (pe) ja Tuurnaa kuullaan  vielä toisessakin yhteydessä, säveltäjäkollegoiden Eeva Konnun ja Anna-Mari Kähärän kanssa ohjelmassa “Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia” (la).