Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

29.4.2026 05:16 ・ Päivitetty: 29.4.2026 05:16

Ruoka-apujakelun määrä kasvoi – ei silti vastaa kysyntää

iStock

Ruoka-apua välittävistä hävikkiterminaaleista jaettiin suomalaisille viime vuonna 6,6 miljoonaa kiloa lahjoitettuja elintarvikkeita. Määrä kasvoi 800 000:lla kilolla, muttei silti riittänyt kattamaan kaikkea avuntarpeen kasvua.

Demokraatti

Demokraatti

Terminaalit välittävät hävikkiruokaa runsaalle neljällesadalle jakelutoimijalle eri puolille maata. Toimintaa koordinoivan Kirkkopalvelun keskiviikkona julkaiseman katsauksen mukaan ruuanjakelupisteisiin tehtiin yli miljoona hakukertaa.

Ruoka-avun tarve on kuitenkin ylittänyt tarjonnan monella paikkakunnalla.

MONEN terminaalin mukaan ruokatarjonta ei ole pystynyt vastaamaan kysynnän nopeaan kasvuun siitäkin syystä, että kaupoista ei enää riitä niin paljon lahjoitettavaa kuin aiemmin.

Kauppaketjut ovat tehostaneet omaa kierrätystään ja myyvät vanhenevia tuotteita tehokkaammin alennuksilla, joten hävikkiruokaa jää myös tarjolle vähemmän.

RAVINTOLOISTA ja suurkeittiöistä ylijäämäruokaa olisi paremmin saatavana, mutta sitä jaettiin viime vuonna tarvitsijoille yhteensä vain runsaat 250 000 kiloa.

Sen jakelua vaikeuttavat muun muassa elintarviketurvallisuuden säädökset, hygieniariskit sekä kuljetuspulmat: ravintolaruuan saaminen jakopisteisiin ajoissa ja tuoreeltaan on etenkin lämpiminä vuodenaikoina vaikeaa.

Hävikkiterminaalien työstä runsaat 43 prosenttia tehdään seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen vapaaehtoisten voimin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU