Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ruotsidemokraatit ei ole enää kuninkaantekijän roolissa, porvariallianssi hajosi” – Löfveniä onnitteleva Antti Lindtman summaa Ruotsin poliittista tilannetta

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Ruotsissa on neuvoteltu hallituksesta kuukausitolkulla vaalien jälkeen. Nyt maahan saatiin lopulta hallitus, joka on sosialidemokraattien johtama. Pääministerinä jatkaa Stefan Löfven.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– On iso asia, että Ruotsi jatkaa eteenpäin Löfvenin ja sosialidemokraattien johdolla. On syytä muistaa, että työväenpuolue sai vaaleissa 28% äänistä ja oli ylivoimaisesti suurin puolue. Lämpimät onnittelut, Stefanille, työväenpuolueelle ja koko Ruotsille uudesta hallituksesta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman iloitsee.

Löfven onnistui kokoamaan hallituksen, jolle tulee nyt tukea suoraan tai epäsuorasti ympäristöpuolueelta, keskustalta, liberaaleilta ja vasemmistolta.

– Olennaista ratkaisussa on, että ruotsidemokraattien menetettyä vaa’ankieliaseman, he eivät ole enää kuninkaantekijän roolissa. Porvariallianssi hajosi, Lindtman summaa.

– On hyvä huomata, että Ruotsiin syntyi nyt samalla oikeistokonservatiivinen oppositio, kokoomus, ruotsidemokraatit ja kristillisdemokraatit. Nähtäväksi jää, minkälaista yhteistyötä nämä konservatiivipuolueet tulevat oppositiossa tekemään, hän jatkaa.

“En liioittelisi keskustan ja liberaalien sopimukseen saamia tavoitteita.”

Lindtmanin mielestä Suomen kannalta tärkein havainto on se, että Ruotsin ulkopoliittinen linja näyttäisi jatkuvan.

– (Hallituksen) sopimuspaperin yhteistyöhön velvoittavat asiat ovat lähes kaikki sisäpolitiikan alueelta. Suomi- Ruotsi yhteistyöhön, ulkopolitiikkaan ja EU-politiikkaan ei ole odotettavissa ennakko-odotusten mukaisesti muutoksia. Nykyinen linja jatkunee. 

– Suomen kannalta on hyvä, että Ruotsi jatkaa selkeästi sotilasliittojen ulkopuolella. Suomen ja Ruotsin yhteistyön jatkamiselle puolustus- ja turvallisuusasioissa on hyvät edellytykset Löfvenin uuden hallituksen aikana, Lindtman sanoo.

Sisäpolitiikasta Lindtman toteaa, että toki laajaan tukeen nojaavan hallituksen ohjelma on aina kompromissi.

– Mutta en liioittelisi keskustan ja liberaalien sopimukseen saamia tavoitteita. Totta kai, kun he lopulta kääntyivät Löfvenin tueksi – heidän pitää yrittää nyt markkinoida omille kannattajilleen suurempaakin linjanmuutosta. On kuitenkin hyvä muistaa, että moni heidän ajama asia edellyttää selvityksiä (utredning). Vaikka Ruotsissa ”selvitykset” on ikään kuin tapa valmistella lakiesityksiä, on matkalla vielä monta mutkaa ennen lopullisia päätöksiä ja uutta lainsäädäntöä, Lindtman muistuttaa.

“En siis pidä mahdottomana, että vuosien tauon jälkeen…”

Lindtman pohtii, miten keskustelua ja kipuilua vasemmiston suunnalta näyttäisi herättäneen vuokrasäännöstelyn purkaminen ja työelämän kysymykset.

– Suomessahan vuokrasäännöstelystä luovuttiin jo aikoja sitten ja tällä kertaa Ruotsi näyttäisi tulevan perässä. Työelämäkysymyksissä uskoisin, että hallituksella ja sosialidemokraateilla on nyt entistä tärkeämpää vaalia tiivistä keskusteluyhteyttä palkansaajiin erityisesti työelämäkysymyksissä.

Lindtman painottaa, että Ruotsin lisäksi katse kannattaa kohdistaa myös Tanskaan. 

– On täysin mahdollista, että myös siellä nähdään vielä tämän vuoden aikana sosialidemokraattinen pääministeri tulevien vaalien jälkeen. Ja täällä Suomessa me tietenkin teemme lujasti töitä, että pääsisimme rakentamaan kaikille suomalaisille parempaa huomista pääministerin paikalta.

– En siis pidä mahdottomana, että vuosien tauon jälkeen suurinta osaa Pohjolasta rakennetaan sosialidemokraattien tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden arvojen johdolla. 

Pohjolan sosialidemokraatit kokoontuvat 28.1. Suomessa. 

– Ennustan, että kongressi tulee olemaan hyvähenkinen ja eteenpäinkatsova.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE