Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsin pääministeri maan levottomuuksista: “On olemassa voimia, jotka ovat valmiita menemään pitkälle vahingoittaakseen yhteiskuntaamme”

LEHTIKUVA / AFP Paul Wennerholm

Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin mukaan Ruotsiin ulkomailta muuttaneiden kotouttaminen on hoidettu huonosti samalla kun maahanmuutto on jatkunut suurena. Tämä on johtanut eriytymiseen, jonka seurauksena Ruotsiin on syntynyt rinnakkaisyhteiskuntia, Andersson sanoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Elämme samassa maassa, mutta aivan eri todellisuuksissa, hän jatkoi.

Pääministeri kommentoi asiaa hallituksen käsiteltyä pääsiäispyhien rajuja levottomuuksia, joissa loukkaantui kymmenittäin poliiseja. Anderssonin mukaan kyse ei ollut poliittisesta vaan rikollisesta toiminnasta.

Viha ja epäluulo ruokkivat Anderssonin mukaan niin äärioikeistoa kuin islamisteja, ja nämä molemmat ryhmät ovat pesiytyneet Ruotsiin.

-  On olemassa voimia, jotka ovat valmiita menemään pitkälle vahingoittaakseen yhteiskuntaamme, Andersson sanoi.

Ruotsin hallitus pyrkii nyt löytämään uusia keinoja, joilla muun muassa esitettäisiin lasten ajautuminen rikollisuuden piiriin. Anderssonin mukaan erityisesti pojat jämähtävät ympyröihin, joissa ei ole mitään normeja.

-  Yhteiskunta on ollut liian heikko, poliisin ja sosiaalipalvelujen resurssit liian heikot, Andersson sanoi.

Ruotsin hallitus aikoo nyt hakea mallia nuorisorikollisuuden suitsimiseen muun muassa Tanskasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE