Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsissa jo yli 10 000 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin

LEHTIKUVA / AFP
Kuvassa sairaanhoitaja ruotsalaissairaalan teho-osastolla, jossa hoidetaan koronapotilaita keväällä 2020.

Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyjen kuolemantapausten määrä on noussut reilusti yli 10  000:n. Kansanterveysviranomaisen mukaan uusia kuolemantapauksia on kirjattu 351, mikä nostaa koko epidemian aikana kuolleiden määrän tähän mennessä jo 10  185:een.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäys kuolemissa ei ole yhden vuorokauden ajalta vaan useammilta menneiltä päiviltä. Uusia koronatartuntoja on Ruotsissa vahvistettu kansanterveysviranomaisen mukaan eilisen jälkeen vajaat 6  600.

Osastopäällikkö Karin Tegmark Wisellin mukaan vaikuttaa siltä, että taudin leviämisessä olisi saavutettu jonkinlainen tasaantumisvaihe. Kuolleiden määrän hän kuitenkin ennustaa jatkavan kasvuaan.

–  Odotamme valitettavasti kasvun jatkuvan, koska tautia on levinnyt maassa niin laajalle, Tegmark Wisell sanoi lehdistötilaisuudessa.

Suhteessa väkilukuun Ruotsissa on kirjattu tähän mennessä 1  005 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku on 111.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE