Politiikka
1.9.2026 12:11 ・ Päivitetty: 1.9.2026 12:11
Rydman: Kannustan sotejärjestöjä yhdistymään – voitte välttää leikkauksia
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) kiistää hävinneensä hallitusta repineen arvovaltakiistan sotejärjestöjen avustuskriteereistä. Hänen mukaansa kriteerejä on vain selkeytetty virkamiesten toivomalla tavalla, eikä periaate järjestöjen ”kohtaavan työn” suosimisesta ole muuttunut.
Rydman kommentoi kriteeriasiaa tiistaina eduskunnassa medialle.
Ministeri päätti kesäkuussa julkaistuissa avustuskriteereiden sanamuodoissa, ettei tukea vastedes heruisi ”ei-terveydellisperusteiseen” toimintaan.
Määritelmämuutos merkitsisi esimerkiksi Setan ja muiden vastaavien valistus- ja identiteettijärjestöiksi tulkittavien yhteisöjen sulkemista valtion tuen ulkopuolelle.
Monet hallituskumppanien edustajat paheksuivat Rydmanin menettelytapaa.
Nyt budjettiriihen alla sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut hakuohjeet Stea-avustuksille, eikä niissä enää mainita kiistanalaisia määritelmiä.
RYDMANIN mukaan hän ei peruuttanut kannastaan, vaan selkeytti ehtoja virkamiesten työn yksinkertaistamiseksi.
Virkamiesten mielestä monen erilaisen yhdistyksen toiminnan avustuskelpoisuuden arvioiminen olisi tiukoilla sanamuodoilla mennyt turhan vaikeaksi.
– Pidin virkamiesperustelua uskottavana ja järkevänä, Rydman sanoo.
Hänen kesällä hallituksessa hyväksyttämänsä avustusasetukset pysyvät voimassa: valtio aikoo suosia terveyttä edistävää, kohtaavaa sotetyötä tekevää järjestökenttää. Tukia myös leikataan voimakkaasti seuraavilta vuosilta.
Kaikki järjestöt voivat silti hänen mukaansa hakea Stea-avustuksia kuten ennenkin, saaminen on sitten herrassaan.
Avustusehdotus valmistunee marraskuuksi, ja hallitus saa sitten vääntää kättä toteutuksesta ja rahoituskohteista.
MONI SOTEJÄRJESTÖ on ilmoittanut jo tulossa olevien leikkausten johtavan kaiken toiminnan karsimiseen ja muutosneuvotteluihin, jopa lopetusuhkaan.
Rydman arvelee tämän johtuvan siitä, että järjestökenttä on alkanut ennakoida ensi vuoden tilannettaan varmuuden vuoksi, vaikkei lopullisia ratkaisuja avustustenkaan kohtaloista ole vielä tehty.
Ministeri patistaa silti samoja tehtäviä hoitavia järjestöjä valmistelemaan itse ”uskottavat suunnitelmat” toimintojensa yhdistämisistä. Sillä voi välttää tukileikkauksia, Rydman sanoo.
– Kannustan tekemään suunnitelmia yhdistymisistä ja hallinnon karsimisesta, hän sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
