Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Saan jatkuvasti viestejä uupuneilta opettajilta” – kansanedustajalta kovaa arvostelua: “Ammatillinen koulutus on hallituksen leikkausten seurauksena kriisissä”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen (sd.) mukaan ammatillisen koulutuksen valtionosuus on 220 miljoonaa pienempi tänä vuonna kuin 2016. Hallitus on myös päättänyt, että tänä vuonna leikataan ja vasta ensi vuonna toteutetaan koulutuksen reformia. Demariedustajan mukaan tämä on täysin väärä järjestys. Leikkaus on Mäkisalo-Ropposen mielestä kerralla tehtynä myös ylimitoitettu.

— Ammatillisen koulutuksen uudistaminen on tärkeää, mutta nyt uudistusta ei tehdä perustehtävästä käsin, vaan mennään säästöt edellä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa opettajien ja oppituntien vähentämistä sekä koulutuksen laadun heikentämistä.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n maaliskuussa tekemästä kyselystä selviää demariedustajan tiedotteen mukaan, että koulutuksen järjestäjät eivät pysty sopeutumaan näin rajuun leikkaukseen. AMKE:n kyselyn mukaan ammatillisesta koulutuksesta on hävinnyt vuoden aikana 1600 työpaikkaa. Suurin osa kyselyyn vastanneita arvioi henkilöstön vähenevän edelleen tämän vuoden aikana.

Äärirajoilla kamppailevat työntekijät eivät jaksa uudistaa, kehittää tai suunnitella toimintaa.

— Nämä tiedot ovat hälyttäviä ja vahvistavat käsitystä siitä, että ammatillinen koulutus on hallituksen leikkausten seurauksena kriisissä. Saan jatkuvasti viestejä uupuneilta opettajilta. Äärirajoilla kamppailevat työntekijät eivät jaksa uudistaa, kehittää tai suunnitella toimintaa. Eniten opettajia uuvuttaa ammatti-identiteetin ja todellisuuden välinen ristiriita. Opettajat kokevat, etteivät he voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat ja ammatti-identiteetti heitä velvoittaisi.

Mäkisalo-Ropposen mukaan myös oppitunteja on vähennetty ammatillisessa koulutuksessa. Opettajilla on hänen mukaansa nyt oikeutettu huoli siitä, saavatko opiskelijat riittäviä valmiuksia työharjoitteluun siirtymiselle. On myös selvää, että erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat jäävät liian vähälle huomiolle, hän sanoo.

— Esimerkiksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on esittänyt vakavan huolensa lähiopetuksen määrän vähenemisestä. Oppilaitoksien oppitunteja on vähennetty, ja myös käytännön harjoittelupaikoissa on liian vähän henkilökuntaa ohjaamaan opiskelijoita. Toisaalta nykyisin monet työpaikat kieltäytyvät ottamasta opiskelijoita vastaan, koska lähiopetuksen vähentyminen oppilaitoksissa näkyy opiskelijoiden heikentyneenä tietotaitotasona. SuPerin viesti onkin, että lasku näistä koulutuksen säästöistä tulee opetuksen, osaamisen ja hoidon tason laskun johdosta isommaksi kuin varsinaiset säästöt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE