Politiikka
24.4.2021 07:58 ・ Päivitetty: 24.4.2021 07:58
Saarikko: ”Hallitus, joka ei pysty tekemään taloudenhoitoa koskevia päätöksiä, ei pysty huolehtimaan muistakaan tehtävistään”
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko käsitteli keskustan puoluevaltuustossa pitämässään puheessa muun muassa hallitusyhteistyötä ja kehysriihen asioita. Hän luonnehti, että Säätytalolla ”neuvotteluissa on edetty, pysähdytty, otettu mittaa”.
Saarikon mukaan hallitukselta odotetaan nyt päätöksiä, jotta kodeissa ja työpaikoilla voidaan luottaa tulevaisuuteen, perheellistyä, perustaa yrityksiä ja rakentaa uutta koronan jälkeistä hyvää elämää.
– Tärkeintä, mitä haluan sanoa tänään: Hallitus, joka ei pysty tekemään taloudenhoitoa koskevia päätöksiä, ei pysty huolehtimaan muistakaan tehtävistään, hän sanoi.
Saarikon mukaan keskustalle on kunnia-asia hoitaa Suomen asioita vastuullisesti, ja tässä olennainen osa on Saarikon mukaan kestävä talous. Saarikko totesi sen olevan hyvinvointiyhteiskunnan peruskallio, ja sellaiseen taloudenpitoon on Saarikon mukaan nykyinenkin hallitus ohjelmassaan sitoutunut.
– Velkavaihde on olut juuri nyt perusteltu, mutta se ei saa jäädä päälle. Emme voi ratkaista ongelmiamme velalla. Meidän pitää rakentaa koko ajan polkua ulos ja miettiä, miten talous tasapainotetaan, kun korona ei enää sanele politiikan tärkeysjärjestyksen listaa, Saarikko sanoi.
Puheessaan Saarikko sanoi olevansa myös huolissaan sukupolvensa taidosta sopia vaikeista asioista. Hänen mukaansa Suomen menestyksen tarina liittyy nimenomaan sopimiseen. Hän vertasi myös viime vaalikautta ja kuluvaan vaalikauteen.
– Viime vaalikaudella muistutimme heistä, jotka eivät pidä ääntä itsestään. Tässä hallituksessa muistutamme oikeudesta yrittää ja omistaa.
Hän nosti puheessaan esiin myös yhteistyön SDP:n kanssa.
– SDP-yhteistyössä on rajujenkin riitojen jälkeen hyvä huomata, että heillä on tapana pitää sovitusta kiinni. Sitä arvostan. Näin Suomea on yhdessä rakennettu. Onnistummeko tässä nyt?
– Silloin kun neuvottelutilanne on tiukka, lähes yhteensovittamaton, on helppo ajatella, että toinen on totaalisen väärässä. Politiikassa ei mistään tule mitään, ellei arvosta toista, hän sanoi.
Saarikko totesi, että keskustalla on oikeus näkemyksiinsä, mutta niin on myös muilla.
– Silloin, kun otetaan yhteen, otetaan oikeista asioista. Nyt otetaan yhteen, eikä lopputulos ole vielä kenenkään tiedossa. Tilanne on vakava, hän sanoi.
Puhe on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.