Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

SAK on täysin ymmällään työnantajan asenteesta: “Kummallista ja valitettavaa”

Lakkovahti UPM Kaukaan tehtaanportilla Lappeenrannassa viime viikolla.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK arvioi, että työmarkkinariitojen sumasta ei näy nopeaa ulospääsyä. Sen mukaan alkamassa olevat lakot vaikuttavat poikkeuksellisen voimakkaasti yhteiskunnan toimintaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Vastuu tilanteesta on työnantajapuolella, joka vaatii palkansaajia sitoutumaan koordinaatioon, mutta pyrkii itse irtautumaan siitä. Työnantajan aloitteesta esimerkiksi kemianteollisuuden lakko on siirretty hiihtolomien aikaan.

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta korostaa, että SAK:n jäsenliitot ovat tuoneet neuvottelupöytiin ehdotuksia sopimusten syntymiseksi.

– Alasta riippumatta työnantajapuoli on torjunut työntekijäpuolen esitykset jyrkällä ja joustamattomalla asennoitumisella esittämättä kuitenkaan omia ratkaisuehdotuksiaan, hän paheksuu tiedotteessa.

SAK:n mielestä tilanteesta tekee erikoisen se, että teknologiateollisuuden sopimusratkaisu saatiin aikaiseksi jo alkuvuodesta. Ennen neuvotteluja varsinkin työnantajapuoli korosti vientiteollisuuden avauksen merkitystä ja muiden sopimusalojen sitoutumista vientialojen ratkaisuun.

– Nyt kun sopimus on syntynyt, työnantaja ei haluakaan sitoutua koordinaatioon, jossa aloilla pyritään teollisuuden päänavausta vastaavaan ratkaisuun eli yleisen linjan mukaisiin palkankorotuksiin ja palkattomien kiky-tuntien poistamiseen.

SAK:n hallitus ei voi hyväksy yleisen linjan alittavia neuvotteluesityksiä. Se viittaa Suomen Pankin arvioon, jonka mukaan syntynyt sopimus kehittää ostovoimaa sekä säilyttää ulkoisen kilpailukyvyn.

Lisää aiheesta

– Tässä valossa työnantajan ideologinen ripustautuminen tehottomaan työajanpidennykseen on kummallista ja valitettavaa. Toimiva koordinaatio on pitkällä aikavälillä kaikkien etu.

SAK painottaa, että tilanne on syytä viheltää poikki.

– Jos työnantajat nyt kunnioittavat viennin päänavausta, niin vastaavasti palkansaajat voivat sitoutua pitämään kansantalouden kantokyvyn mukaan tehtyä päänavausta ohjenuorana alakohtaisille sopimuksille tulevaisuudessakin.

“Ennen seuraavaa sopimuskierrosta on yhdessä sovittava pelisäännöistä.”

SAK:n hallitus esittää työnantajaliitoille, että työehtoneuvotteluiden koordinaatioon sitoudutaan nyt ja tuleville sopimuskierroksille rakennetaan ja sovitaan uusi toimintamalli kaikkien hyväksymillä pelisäännöillä.

Koordinoidun työmarkkinamallin aikaansaaminen ei saa SAK:n mielestä kuitenkaan tarkoittaa sitä, että samapalkkaisuustavoitteista luovutaan ja perusteettomat palkkaerot lukitaan ikiajoiksi.

– Ennen seuraavaa sopimuskierrosta on yhdessä sovittava pelisäännöistä, joiden mukaan voidaan sopia vaikkapa palkkaohjelmista aloilla, joilla palkkojen jälkeenjääneisyys on suurta tai liukumat pienet.

SAK:n mukaan kaikkien on myös tunnustettava, että koordinaation pitävyys edellyttää mahdollisuutta sopia perusteettomia palkkaeroja umpeenkurovista palkkaohjelmista. Esimerkiksi Ruotsissa julkiselle alalle on sovittu vientiteollisuutta korkeammat korotukset, jotta alan palkkakehitys ja vetovoima voidaan turvata.

– Työnantaja vaikuttaa omilla toimillaan myös siihen, että mahdollisten tulevien kriisien aikana on todella vaikeaa löytää vastuunkantajia, kun palkkio vastuunkannosta näyttää olevan pienemmät palkankorotukset ja ankarammat heikennysesitykset neuvottelupöydissä.

Eloranta korostaa, että nyt on katsottava yksittäistä palkkaneuvottelua pidemmälle ja rakennettava neuvottelukulttuuria, joka turvaa kaikille palkansaajille oikeudenmukaisen ansiokehityksen kansantalouden kantokyvyn puitteissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE