Ulkomaat
8.5.2025 13:15 ・ Päivitetty: 8.5.2025 14:33
Saksalaismediat: Vaihtoehto Saksalle -puolueen äärioikeistolaiseksi luokittelu jäihin toistaiseksi
Saksan tiedustelupalvelu ilmoitti torstaina laittavansa toistaiseksi jäihin Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) luokittelun äärioikeistolaiseksi. Asiasta kertoi muun muassa saksalaismedia Tagesschau.
Tiedustelupalvelu julkisti luokittelunsa viime perjantaina. AfD haastoi tiedustelupalvelun oikeuteen määrittelystä tällä viikolla.
Tiedustelupalvelu ei kutsu AfD:tä julkisesti äärioikeistolaiseksi ryhmäksi ennen oikeuden päätöstä. Se palaa toistaiseksi aiempaan luokitukseen eli kutsuu puoluetta epäillyksi ääriryhmäksi.
AfD on ollut viranomaisten tarkkailussa demokratian vastaisen ja äärioikeistolaisen toiminnan takia jo pitkään. Vahvistetusti äärioikeistolaiseksi puolue on aiemmin luokiteltu vain Thüringenin, Saksin ja Saksi-Anhaltin osavaltioissa.
Tagesschaun mukaan jäädytys ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että tiedustelupalvelu olisi muuttanut mieltään.
AfD:n luokitteleminen äärioikeistolaiseksi ryhmäksi olisi antanut tiedustelupalveluille laajempia valtuuksia tarkkailla AfD:tä. Se olisi madaltanut kynnystä esimerkiksi puhelinkuuntelulle ja peitetehtävissä työskentelevien agenttien käytölle.
Päätös jäädyttää luokittelu tarkoittaa, että tiedustelupalvelu ei voi ottaa käyttöön laajempia valtuuksia tarkkailla puoluetta. Se voi kuitenkin jatkaa puolueen tarkkailemista valtuuksilla, joita luokitus epäillyksi ääriryhmäksi mahdollistaa.
MEDIAN mukaan ei ole toistaiseksi tietoa siitä, milloin oikeus antaa päätöksensä asiasta. Asiassa voi kestää useita viikkoja tai jopa kuukausia.
AfD kertoo suhtautuvansa päätökseen jäädyttämisestä myönteisesti.
- Tämä on ensimmäinen tärkeä askel kohti maineemme puhdistamista ja äärioikeistolaisuussyytöksistä vapautumista, puolueen johtajat Tino Chrupalla ja Alice Weidel kirjoittavat puolueen kotisivuilla.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tiedustelupalvelu laittaa luokituksensa jäihin, kertoo muun muassa saksalaislehti Spiegel.
Näin se teki esimerkiksi tammikuussa 2021 sen jälkeen, kun AfD oli nostanut kanteen puolueen luokittelemisesta epäillyksi ääriryhmäksi. Tuolloinen kanne kuitenkin hylättiin kahdessa oikeusasteessa. Münsterin korkeimman hallinto-oikeuden tuomio ei tosin ole vielä lainvoimainen.
Uutista täydennetty klo 17.33 kauttaaltaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.