Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Salakuvausjupakka eduskunnan käsittelyssä juhannuksen jälkeen – pohdinnassa mahdolliset rikosnimikkeet

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 22. kesäkuuta.

Eduskunta jatkaa epäillyn salakuvaamistapauksen käsittelyä juhannuksen jälkeen ensi viikolla. Selvittelyssä on muun muassa se, täyttyivätkö tapauksessa jotkin rikosnimikkeet. Toisaalta tarkastellaan myös kuvaamisesta mahdollisesti aiheutuvia seurauksia, kuten esimerkiksi kulkuoikeuksien rajoittamista eduskunnassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela kertoi tiistaina tulleensa salakuvatuksi eduskunnassa. Valta kuuluu kansalle -puolueen toinen varapuheenjohtaja Jarno Vähäkainu jakoi Twitterissä kuvan, jossa Suomela istuu eduskunnan kahvilassa pukeutuneena lyhyeen mekkoon.

-  Kyllä, aikamoista seksuaalista häirintää koin viimeksi, kun kävin eduskunnan kahvilassa, Vähäkainu kirjoitti kuvan saatteessa.

Eduskunnasta on viestitty, että asiaan suhtaudutaan erittäin vakavasti. Tapaus pyritään saamaan ratkaistuksi ennen kesän istuntotaukoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE