Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Salkkumiehet sotessamme häärii 

Kuka muistaa kappaleen Asfalttiprinssi? Se on Hectorin Herra Mirandos -levyllä. Kun kappale julkaistiin, olin 10-vuotias. Opin sanat nopeasti, vaikka en sisältöä ymmärtänytkään. Lapsesta laulussa oli jotain surullista ja pelottavaa.

”Mitä nyt? Salkkumiehet nurkissamme häärii, pankit meidän leivän rahaan käärii. Asfalttiprinssi mä oon…”

Kappale tuli mieleeni, kun hallitus julisti uuden sote-sovun syntyneen. Ties monennenko kerran? Kesken kyselytunnin sähköpostiin rapsahti uusi esitys sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudeksi.

Anteeksi vain, että kyselytunti meni IPadin räpläämiseen. Oli pakko keskustelun ja kysymysten ohessa lukea, mitä tuoreessa esityksessä sanotaan. Huhut ratkaisusta olivat olleet sen verran villejä.

En uskonut lukemaani. ”…Batman, ethän auttaa vois, kun meidän linnat myydään pois?” 

Perustuslaki toimi viime kierroksen pelastajana. Perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt pakkoyhtiöitä ja valinnanvapausmallista seuraavaa hoidon vaarantumista. Uudessa esityksessä pakkoasiakasseteli uhkaa jopa erikoissairaanhoitoa.

Virkamiesten valmistelemassa mallissa tuleva maakunta olisi saanut päättää, mitä palveluita asiakassetelillä altistetaan markkinoille ja mitä tehdään itse. 

Valmistelun tueksi nimetty asiantuntijaryhmä linjasi, että mallin kanssa voidaan elää, vaikka se ei ihanteellinen olekaan.  Mutta Sipilän hallitus muutti lakia poliittisen tahtonsa mukaan. Poikkeuksesta tuli perussääntö.

Hallituksen esityksessä perussääntö on, että palvelut ovat asiakassetelin piirissä. Setelimeininkiä saa rajoittaa vain rajallisesti. Kokoomuksen ministeri Risikko ehätti iloitsemaan, että setelistä tulee subjektiivinen oikeus.

Esimerkiksi Kansa-Hämeen erikoissairaanhoidolle hallitsemattomasta asiakassetelistä saattaa tulla naula arkkuun. Kokoomuksen malli vaarantaa erikoissairaanhoitomme kestävyyden. Kolminapaisessa maakunnassa on muutoinkin vaikea rakentaa taloudellisia ratkaisuja. Mutta laaja asiakasseteli uhkaa koko erikoissairaanhoitomme.

Keskustan Sirkka-Liisa Anttila ehätti sanomaan, että jos malli toteutuu, uutta sairaalaa ei tarvita. Olen Anttilan kanssa samaa mieltä setelin vaarasta, mutta lopputulemasta erimieltä. Ainoa keinomme pärjätä on uusi houkutteleva sairaala.

”Totta kai, tosta pannaan puisto muovipussiin, lapset rakastuvat Hullu-Jussiin. Oi, mikä hullu mä oon. Voi, kuinka pieni mä oon.”

Asiantuntijat ovat varsin selväsanaisesti sanoneet, että laaja valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa vaarantaa päivystyksen. Päivystyksessä tarvitaan iso joukko terveydenhuollon ammattilaisia ja osaamista. Jos tämä osaaminen pirstoutuu moneen yritykseen, mistä riittävät osaavat tekijät päivystykseen?

Kannatan valinnanvapautta, kannatan myös sitä, että kolmas sektori ja yksityiset yritykset täydentävät sosiaali- ja terveyspalvelujamme. Näin on jo nyt. Mutta en kannata valinnanvapautta, joka maksaa maltaita ja joka pirstaloi palvelut.

Seuraavan kerran kun joku kysyy, millä demarien esittämät uudistukset rahoitetaan. Vastaan, että sillä noin miljardilla eurolla, joka säästyy kun luovutaan julkisten terveys- ja sotepalvelujen yltiöpäisestä markkinaistamisesta.

Maakuntatasolla koko soteuudistus alkaa olla resurssien tuhlausta. Monet rakentavat muutosta, jonka suunta vaihtuu koko ajan. Paljon työtä valuu hukkaan.

”Piru vie! Taas hirviöitä nousee meidän nurkkiin! Kuin lentohiekkaa pantais kukkapurkkiin! Oi, mikä hullu mä oon. Voi, kuinka pieni mä oon.”

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Ylpeä Hämeenlinnasta – tavoitteena vähemmän yksinäisiä

– Yksinäisyyden ehkäisy on terveyden edistämistä

Hämeenlinnan kaupungin budjetissa asetetaan tavoitteeksi se, että itsensä yksinäiseksi tuntevia ihmisiä on vähemmän. Ei ollenkaan huono tavoite.

Toinen loistava tavoite on osallisuuden mittaamisessa, jossa arvioidaan sitä, että kuinka moni ihminen osallistuu järjestötoimintaan.

Ystävyys ei ole trendi, se ei seuraa muotia, siitä ei saa korkoa, eikä eläkettä. Silti se on elämän paras sijoitus.

Yksinäisyyteen vaikuttavat useat ulkoiset tekijät, kuten puutteet sosiaalisissa suhteissa sekä oma toimintakyky. Vastaavasti yksinäisyys voi heikentää terveydentilaa ja olla riskitekijänä syrjäytymiselle. Kroonisesti yksinäisten elinajanodote on muita vertailuryhmiä heikompi ja alttius erityisesti infektioille, sydänsairauksille ja masennukselle muita vahvempi.

Sosiaalinen eristäytyneisyys altistaa ihmisen monille vakaville sairauksille. Sen terveysriskit ovat samassa suuruusluokassa kuin tupakoiminen – ja kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon. Yksinäiset käyttävätkin sosiaali- ja terveyspalveluita huomattavasti enemmän kuin muut ikäisensä.

Harrastusten merkitys on suuri lasten yksinäisyyden ehkäisyssä. Tukemalla järjestöjä ja niiden yhteisöllisyyttä vahvistavia toimia, tuemme harrastustoimintaa ja osallisuuden lisäämistä.

Lapsista joka viides kertoo kärsivänsä yksinäisyydestä. Onneksi se suurimmalla osalla on ohimenevää. Huolettavinta on se, että kymmenes lapsista on pysyvästi yksinäisiä.

Harrastusten merkitys on suuri lasten yksinäisyyden ehkäisyssä. Tukemalla järjestöjä ja niiden yhteisöllisyyttä vahvistavia toimia, tuemme harrastustoimintaa ja osallisuuden lisäämistä.

Aktiivisesti järjestötoimintaan tai vastaavaan osallistuvien osuus on myös yksi seurannan väline. Sosiaalisesti aktiivisilla ihmisillä on pienempi ennenaikaisen kuoleman ja pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riski kuin sosiaalisiin toimintoihin vähemmän osallistuvilla.

He tekevät itselleen mielekkäitä asioita yhdessä toisten kanssa ja voivat kokea yhteenkuuluvuutta, hyväksyttynä ja pidettynä olemista. Sosiaalisen aktiivisuuden tarpeiden kartoittaminen ja osallistumisen tukeminen ovat yksi keskeinen osa kuntalaisten terveyttä edistävää toimintaa.

Sekä yksinäisyyden vähentämisessä sekä osallistumisen lisäämisessä on kyse terveyden edistämisestä. Olen ylpeä Hämeenlinnasta!

Uusi valtuusto tuli varhaiskasvatuksessa SDP:n linjoille. Muistan kun edellisen valtuuston aikana maan hallitus päätti, että subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan ja ryhmäkokoja kasvatetaan.

Sosiaalidemokraatit vastustivat jo tuolloin varhaiskasvatuksen heikentämistä. Esitimme, että subjektiivinen oikeus säilytetään ja ryhmäkoot pidetään ennallaan. Kun perustelin asiaa, niin entinen keskustan valtuutettu huusi salista, että Filatov käytti elämänsä populistisimman puheenvuoron. Kyllä olen mielelläni populisti, jos lasten varhaiskasvatuksen puolustaminen on sitä.

Enää tällaisia huutoja ei tarvitse Hämeenlinnan valtuustossa kuunnella. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti sen, että lasten oikeutta varhaiskasvatukseen ei rajata eikä ryhmiä kasvateta. Valtuusto on oppiva organisaatio.

Muutamasta asiasta jouduimme äänestämään. Niistä ehkä merkityksellisimpiä ovat terveydenhoitomaksut ja kiinteistövero. Vasemmistoliitto esitti kiinteistöveroa korotettavaksi, mutta jäi esityksineen yksin. Maan hallitus toi eduskuntaan esityksen, joka olisi nostanut kiinteistöveron ala- ja ylärajaa ja pakottanut osan kunnista nostamaan kiinteistöveroa. Tätä eduskunta ei hyväksynyt. Ylärajan korotus meni läpi.

Minun mielestäni koko kiinteistövero pitäisi panna remonttiin. Kiinteistöt ovat koteja ja omaisuutta. Verotuksella voidaan ohjata ympäristöystävällisempään asumiseen jne.

Terveydenhuoltomaksuista äänestimme. Kokoomus ja keskusta halusivat noudattaa maan hallituksen linjaa ja korottaa maksuja, SDP ei.

Hämeenlinna päätti yhteisesti, että otamme jatkossa paremmin käyttöön asiakasmaksuista annetun lain 11 pykälän eli sen, että asiakasmaksuja ei peritä, jos niistä aiheutuu kohtuutonta haittaa asiakkaalle. Tämä on hyvä linjaus. Ei ole järkevää, että yhä useampi ihminen joutuu hakemaan terveydenhuoltomaksunsa toimeentulotukiluukulta.

Olen ylpeä Hämeenlinnasta, mutta se ei tarkoita sitä olisin kaikkeen tyytyväinen. Parannettavaa on aina.

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Uusi, uljas korkeakoulukeskus Hämeenlinnaan

”Yhteisöllisyyden tunne pitää yhteiskunnat koossa ja on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohjana.” Näin on Durkheim sanonut yhteisöllisyydestä 80-luvulla.

Yhteisöjä on kaikkialla: perheissä, naapurustoissa, harrastuksissa, työpaikoilla. Vaikka digitaalisuus, muuttaa työtä ja oppimisen tapoja, myös opiskeluissa tarvitaan yhteisöä. Joskus tuntuu siltä, että yksilöllisyys ja yhteisöt haastavat perinteisiä instituutiota. Ja hyvä niin. Haastaminen pakottaa kehittymään.

Ammattikorkeakouluja on haastettu keskittämään toimintansa yhdelle kampukselle jo pitkään. Hämeen ammattikorkeakoulu on jo kauan sitten tehnyt henkisesti yhden toiminnallisen ”kampuksen”, vaikka fyysisesti meillä on useampi kampus.

Useampi kampus on perusteltu, koska olemme useampinapainen alue. Olisi hassua keskittää Riihimäen, Forssan ja Valkeakosken toimintoja. Tulevaisuudessa tilankäyttö tehostuu ja muuttuu, vaikka moninapaisuudesta ei luovutakaan.

Täällä Hämeenlinnassa siirrymme nyt fyysisestikin yhteen varsinaiseen kampukseen. Laajennuksen yhteydessä otetaan käyttöön n. 4600 m2 uutta tilaa. Kyseessä on siis noin 30 keskiverto-omakotitaloa. Sosiaali- ja terveysalan koulutukset siirtyvät Lahdensivulta korkeakoulukeskukseen uusiin tiloihin. Samalla saadaan uusi kirjasto ja uudistunut ruokala. Tästä huolimatta kokonaisuudessaan HAMKin tilat vähenevät 17.000 neliöllä. Tilat ovat paremmat, niitä käytetään tehokkaammin ja tarkoituksenmukaisemmin.

Sen, mitä tapahtuu ammattikorkeakoulun sisällä pitää niveltyä myös luontevasti alueella toimivien yritysten ja muiden osaajayhteisöjen toimintaan.

HAMKin toimilupahakemuksessa tavoitteena oli Suomen suurin ammattikorkeakoulupohjainen innovaatiokeskittymä – Hämeenlinnan korkeakoulukeskus. Nyt tämä on totta.

HAMKin, Hämeenlinnan kaupungin ja Linnan Kehityksen hyvänä yhteistyönä syntynyt kokonaisuus, jossa on HAMKin väkeä jo 4500 sekä yritysten ja muiden toimijoiden väkeä 1000 henkeä. Tämän osaamiskeskittymän sisällä on monia pienenmpiä yhteisöjä, mutta yhdessä se muodostaa kokonaisuuden, joka voi haastaa parhaimmatkin tiedeyliopistojen ympärille syntyneet keskittymät. Jatkossa tällä alueella voi kansainvälisen yhteistyön kautta opiskella tohtoritutkintoon asti.

Hyvän vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden sanotaan syntyvän siitä, että on yhteistä aikaa, tilaa ja pysyvyyttä. Aika on rajallinen voimavara, jota monet meistä toivovat lisää. Ikävä kyllä sellaista innovaatiota ei ole näköpiirissä.

Käyttämällä aikamme viisaammin, voimme saada aikaa lisää. Kampus mahdollistaa tehokkaamman ja tarkoituksenmukaisemman työskentelyn ja synnyttää sitä kautta lisää aikaa. Oppimisympäristö on niukasti ajatellen tila, yhteisö tai toimintatapa, joka tukee ja edistää oppimista.

Nykyaikana kyseessä ei voi olla vain seinät, vaan oppimisympäristön pitää olla kokonaisuus jossa erilaiset oppimista tukevat paikat, tilat, yhteisöt, tekniset ratkaisut, välineet ja toimintatavat sulautuvat luontevasti toisiinsa. Niiden on oltava joustavia, muunneltavia ja mahdollistettava yhteisöllinen, vuorovaikutteinen ja keskusteleva tekeminen.

Hämeen ammattikorkeakouluun saadaan erilaisia opetusmenetelmiä tukevat monikäyttöiset tilat, myös aulat ja yleiset tilat on otettu opiskelukäyttöön. Yhteisöllisyyttä edistävät monitilatoimistot ja yhteisenä olohuoneena toimii moderni kirjasto. Hämeen ammattikorkeakoulun Visamäen korkeakoulukeskuksessa pyritään jakamaan hyvän oppimisympäristön henkeä ja sisältöä koko alueelle. Sen, mitä tapahtuu ammattikorkeakoulun sisällä pitää niveltyä myös luontevasti alueella toimivien yritysten ja muiden osaajayhteisöjen toimintaan. Tästä hyötyvät kaikki alueen toimijat. Ennen muuta opiskelijat.

Saamme olla ylpeitä syntyneestä korkeakoulukeskuksesta. Sen fyysisestä olemuksesta, mutta ennen kaikkea henkisistä mahdollisuuksista. Otetaan ne kaikki käyttöön ja luodaan yhdessä elinvoimaa Hämeenlinnaan, Hämeeseen ja koko Suomeen kansainvälisiä kumppaneitamme unohtamatta. Ainoat rajat ovat korviemme välissä.

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Osaamisvaje, rahavelkaa vaarallisempi 

Yksi Suomen vahvuuksista on maksuton koulutus. Onko? Koulutus on vahvuus, mutta onko se maksutonta? Peruskoulu ja oppimateriaalit on säädetty lailla maksuttomaksi. Lukiossa oppimateriaalit voivat maksaa tutkinnon aikana liki 3000 euroa. Moni ammattitutkinto on vielä kalliimpi.

Nuorisobarometrin ennakon mukaan rahapula on yksi syy jopa kolmannekseen nuorten ammatillisten opintojen keskeyttämiseen. Suomessa noin 15 prosenttia nuorista täyttää 24 vuotta ilman toisen asteen tutkintoa. Luku on korkea muihin Pohjoismaihin verrattuna. Lukukausimaksuja meillä ei onneksi ole, mutta käytännössä materiaalikustannukset tekevät koulutuksesta maksullista.

SDP on esittänyt oppivelvollisuuden pidentämistä, joka kattaisi toisen asteen opinnot. Kyse ei ole kategorisesta kaikille samasta koulutuksesta. Mukaan pitää rakentaa erilaiset työssäoppimisen muodot, oppisopimuskoulutukset ja tuetumpaa opintopolkua niille, jotka sitä tarvitsevat. Ajatuksena on, että nuori voi valita, mihin kouluttautuu, mutta kouluttautumattomuutta ei voisi enää valita.

Hallituksen yritysveronkevennys antaa yksin hyvätuloisimmalle kymmenykselle tuplaveronkevennyksen. Rahan ansaitsisivat mieluummin nuoret.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan oppivelvollisuuden laajentamisen kustannus olisi vuositasolla noin 27 miljoonaa euroa julkiselle taloudelle. Mallilla saataisiin mm. kirjat ja oppimateriaalit maksuttomiksi. Tarvittava rahasumma pienenisi digitalisaatiota lisäämällä.

Hallituksen yritysveronkevennys antaa yksin hyvätuloisimmalle kymmenykselle tuplaveronkevennyksen. Rahan ansaitsisivat mieluummin nuoret. Hallituksen budjetissa ammatillisen koulutuksen rahoitusta lisätään 15 miljoonalla eurolla. Tarkoitus on tukea uusia koulutus- ja työelämäpolkuja.

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi tuhanteen aloituspaikkaan suunnataan 9,4 miljoonaa. Kuulostaa hyvältä, mutta ammatillisesta koulutuksesta on leikattu 180 miljoonaa euroa ja indeksijäädytys vie 10 miljoonaa. Se siitä hyvästä.

Ensi vuonna päättyy nuorten osaamisohjelma. Se on tukenut toisen asteen tutkintoa vailla olevien nuorten aikuisten kouluttautumista. Määrärahat alenevat 20 miljoonaa. Suomessa on yli 100 000 nuorta aikuista, joilta puuttuu toisen asteen koulutus. Työuratutkimukset kertovat, että toisen asteen koulutus pidentää työuraa jopa kymmenellä vuodella. Ohjelman jatko olisi vahva investointi ihmiseen ja työllisyyteen.

Vaikka työttömyys on vielä korkealla, samaan aikaan osaavasta työvoimasta on tietyillä toimialoilla pulaa. Koulutusleikkaukset eivät sovi osaamisen varaan rakentuneen maan säästökohteiksi.

Ammatillisessa koulutuksessa suurin haaste on läpäisy eli se, että nuoret oikeasti valmistuvat. Lähiopetuksella on merkitystä, miten nuoret selviytyvät opinnoistaan. Amis-uudistus lisää aivan oikein työpaikoilla tapahtuvaa oppimista, mutta nuoret eivät työssä itsestään opi. Tarvitaan opettajia ja ohjausta!

Taloudellinen velka on pidettävä kurissa, mutta ei osaamisvelkaa kasvattamalla.

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Eduskunta kiisteli eriarvoistamisesta ja lomarahoista

Hallitus pesi kätensä lomarahaleikkauksista ja sanoi, että se oli työmarkkinajärjestöjen päätös. Ei ollut. Se oli hallituksen asettama pakko.

Hallitus unohtaa, että sen omaan lakipakettiin sisältyi leikkaus sairausajan palkkaan, työajanpidennys, julkisen sektorin vuosiloman mitan leikkaaminen ja hallituksen omassa tiedotteessa lukee: ”Hallitus on päättänyt korvata sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkauksen pienentämällä lomarahaa 30 prosentilla.”

Työmarkkinajärjestöt eivät olleet vapaan valinnan tilanteessa, kilpailukykysopimusta ei rakennettu puhtaalta pöydältä. Pöydän kattoi hallitus omilla vaateilla.

Nyt kun taloudessa on valoa, on syytä pelastaa pienituloisten julkisella sektorilla työskentelevien perheiden vuoden päästä tuleva kesä perumalla lomarahaleikkaus. Ratkaisu olisi tasa-arvoteko.

 

Eriarvoisuuden vähentämiseksi ei ole yksinkertaisia lääkkeitä. Tuloeroista osa syntyy hallituksen omin päätöksin. Nyt edessä oleva budjettiesitys lisää tuloeroja.

Työllisyyden paraneminen vie kehitystä toiseen suuntaan, mutta samaan aikaan työn merkitys kelvollisena toimeentulon turvaajana rapautuu.

Sosiaali-ja terveysalan järjestöjen mukaan Suomessa on puoli miljoonaa työssä käyvää köyhää. Kolmannes köyhistä lapsiperheistä käy työssä. 50.000 perhettä ei selviä palkallaan alhaisistakaan asumiskuluista, vaan joutuu turvautumaan asumistukeen.

Nyt kun taloudessa on valoa, on syytä pelastaa pienituloisten, julkisella sektorilla työskentelevien perheiden tuleva kesä perumalla lomarahaleikkaus.

Työn kannustavuuden näkökulmasta Suomen ongelma ei ole suuret tulonsiirrot, vaan pienet palkat. Tähän kannustinongelmaan ei ole helppoa ratkaisua. Pienipalkkaisilla aloilla on usein niin, että myös palkanmaksuvara on pientä.

Hallitus haluaa vahvistaa työllisyyttä rakenteellisilla uudistuksilla. Sen kärkenä on mm. uudistus, jonka mukaan jatkossa pitää löytää töitä, että voi saada täyttä työttömyysturvaa.

En kertakaikkiaan voi ymmärtää esitystä, jonka mukaan työttömyysturvaa leikataan, jos työtön ei onnistu löytämään työtä.

Kolmessa kuukaudessa pitää tehdä 3 päivää työtä, jotta turva säilyy ennallaan. Jos ei löydä työtä tai onnistu saamaan TE-hallinnosta aktiivitoimia riittävästi, niin turvaa leikataan 4,65 prosenttia.

Työtön voi hakea töitä tai yrittää päästä palkkatuettuun työhön tai muihin aktiivitoimiin, mutta kaikista näistä leikkauksen estävistä toimista päättää joku muu kuin työtön itse. Hullun hommaa!

Hallitus arvioi, että asumistuki-  ja toimeentulotukimenot kasvavat. Moni joutuu toimeentulotukiasiakkaaksi, kulujen ajatellaan kasvavan 10 miljoonalla eurolla. Minä luulen, että moni vaikeasti työllistyvä luovuttaa tämän uudistuksen ja tulossa olevan raportointivelvollisuuden vuoksi kokonaan ja joutuu toimeentulotuelle pysyvästi.

Työhön kannustamisen näkökulmasta toimeentulotuki on kaikkein hankalin. Niinpä hallituksen tavoite saattaa kääntyä irvistäväksi peilikuvakseen

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kadonneet alushameet ja babushkan eskari

Kävin vierailulla päiväkodissa, jossa pieni poika kysyi minulta missä eskarissa kävin pienenä. Vastasin, että silloin ei ollut eskaria, minua hoiti äiti ja babushka. Apua, sanavalinnat ovat vaarallisia. Millä selität lapselle, miksi mun mummoni on babushka eikä mummo, mamma tai mummi. Ehkä onnistuin, ehkä en. Saako sotaa sanoa pahaksi riidaksi, mietin kotimatkalla.

Hallitus lupasi budjettiriihessä, että yksinhuoltajan lapsilisä nousee 5 euroa kuukaudessa. Kohde on oikea.  Mutta samaan aikaan poistetaan SDP:n ajama lapsiperheen verovähennys. Sen hyöty on parhaimmillaan 100 euroa/ lapsi-/ vuosi. Ikävä kyllä hallituksen päätös vie yksinhuoltajan miinukselle ja monta muuta lapsiperhettä. Varhaiskasvatusmaksun alennus ja vanhempainvapaisiin liittyvät pienet korotukset ovat tervetulleita. Niissä linjamme on yhteinen.

Politiikalla ei voi eikä pidä päättää perheiden lapsilukua, mutta yhteiskuntapolitiikan keinoin voidaan luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat helpommin saada toivomansa määrän lapsia.

Päiväkotivierailulla tuli  mieleeni oma työkokemukseni päiväkodissa. Ryhmääni tuli kaksi uutta lasta. Toinen ikävöi kotiin. Itku oli herkässä ja turvallinen olo vain hoitajan sylissä. Toinen viihtyi ensihetkestä. Haasteena oli unirytmi. Poika nukahti ulos mennessä. Minun  tehtäväni oli vahtia, ettei pikkuinen nukahtanut hankeen. Lapsiin liittyvän sanan voima nähtiin, kun SDP:n puheenjohtaja puhui paremmasta perhepolitiikasta. Kolme asiakeskeistä yritystä ei poikinut riviäkään julkisuuteen. Sana synnytystalkoot räjäytti somekeskustelun ja -raivon.  Nainen ei ole synnytyskone eikä lapsia tehdä talkoilla isänmaan talouden vuoksi. Ei. Silti taisi mennä lapsi pesuveden mukana. Suomessa syntyy vähemmän vauvoja kuin aikoihin. Miksi? Kysymystä on syytä pohtia huolella.  Lastenhankintaan liittyviä motiiveja ja rakenteita tutkineiden Juhani Pekkolan ja Olli Lehtosen mukaan suomalaiset toivovat 1,5-kertaista lapsilukua toteutuneeseen nähden. Ihmisten unelmat lapsien lukumäärästä eivät toteudu. Miksi? Syitä on varmasti monia. Työelämän vaikutus on kuitenkin kiistaton. Moni haaveilee lapsesta, mutta jos työtä ei ole tai työ on hyvin epävarmaa, haavetta ei toteuteta. Nuoret aikuiset jäävät odottamaan parempia aikoja. Kun lapsia hankitaan myöhemmällä iällä, määrä jää ehkä alhaisemmaksi kuin vanhemmat olisivat toivoneet. Turvallisessa työssä olevat toteuttavat todennäköisemmin lapsihaaveensa. Lapsiperheet vastaavat kyselyissä, että he toivoisivat käytettävän enemmän veroeuroja laadukkaaseen päivähoitoon, kouluun ja terveydenhuoltoon.  Politiikalla ei voi eikä pidä päättää perheiden lapsilukua, mutta yhteiskuntapolitiikan keinoin voidaan luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat helpommin saada toivomansa määrän lapsia. Kaikki eivät halua lapsia ja sitä pitää kunnioittaa. Kaikki eivät saa lapsia, vaikka haluaisivat, heitä pitää auttaa jos se on mahdollista, jos ei, niin tukea. Perheillä on oikeus valintoihinsa.

Hyvinvointivaltion kestävyydelle työllisyydellä ja  lapsiluvulla on merkitystä. Jotta Suomi voisi olla hyvinvointivaltio, mieluummin vielä parempi hyvinvointivaltio tulevaisuudessa, yhteiskunnan on viisasta tukea perheitä heidän toiveissaan. Tarvitsemme yksilölliset ja joustavat perhevapaat, jotka tukevan isän jäämistä hoitamaan lasta. Samalla tuemme äitien urakehitystä ja palkkatasa-arvoa sekä ennen muuta lapsen oikeutta isän aikaan. Vanhempien kasvatustyötä tulee tukea laadukkaalla nykyistä edullisemmalla varhaiskasvatuksella.  Suomessa on laadukas varhaiskasvatus. Työhönsä sitoutuneet ammattilaiset tekevät parhaansa, kunhan päättäjinä pidämme huolen terveistä tiloista ja riittävistä henkilöresursseista. Myös lapsiperheiden köyhyyttä on vähennettävä. Työ ei aina auta pois köyhyydestä.

Kansanedustajien päiväkotivierailuilla oli toiveena, että edustajat lukevat lapsille lapsuutensa satukirjaa. Muistelin omia lempisatujani ja totesin, että taitavat olla K-12. Niinpä valitsin yhden tyttäreni lapsuuden lempikirjoista, joka kertoi isoäidin kadonneista alushameista. Taisivat siitä tykätä nykyiset eskarit.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.