Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Sanna Marin ehdolle SDP:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Pirkanmaan Sdp:n puoluekokousryhmä asetti sunnuntaina Sanna Marinin yksimielisesti ehdolle Sdp:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Pirkanmaan Sdp:n puoluekokousryhmä asetti sunnuntaina 11. joulukuuta Sanna Marinin yksimielisesti ehdolle Sdp:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Sanna Marin on 30-vuotias pirkanmaalainen kansanedustaja ja tällä hetkellä SDP:n toinen varapuheenjohtaja. Hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa 10 911 äänellä.

Tämän lisäksi hän toimii Tampereella kaupunginvaltuutettuna ja valtuuston puheenjohtajana. Marin on toiminut aktiivisesti politiikassa noin kymmenen vuoden ajan.

Koulutukseltaan Marin on hallintotieteiden kandidaatti. Hän opiskelee Tampereen yliopistossa kunta- ja aluejohtamista. Sivuaineina hänellä on hallinto- ja oikeustieteitä. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Pirkkalan yhteislukiosta vuonna 2004.

Työelämässä Marin kertoo olleensa enemmän tai vähemmän 15-vuotiaasta asti. Työkokemusta on kertynyt niin valtion- ja kunnanhallinnosta, asiantuntijatyöstä ihmisoikeuskysymysten parissa kuin kaupan alan kassaduunistakin. Hänen ensimmäinen työnsä oli kesätyö leipomon pakkaamossa.

Vapaa-aikaa luonnossa

Vapaa-aikaansa hän viettää läheisten ihmisten seurassa, kirjoittamalla ja ulkoilemalla Pirkanmaan luontokohteissa kuten Seitsemisissä, Helvetinjärven kansallispuistossa, Birgitan polulla, Tampereen Kaupissa ja Pirkkalan Taaporinvuorella.

Marinin juuret löytyvät neljän kunnan alueelta. Hän on syntynyt Helsingissä, asunut Espoossa, viettänyt kasvu- ja kouluvuotensa Pirkkalassa ja kotiutunut nyt Tampereelle. Kalevan kaupunginosassa Marin on asunut avomiehensä kanssa vuodesta 2007.

Marin on sateenkaariperheen lapsi. Marinille ihmisoikeudet, tasa-arvo tai ihmisten yhdenvertaisuus eivät ole mielipidekysymyksiä vaan hänen moraalikäsityksensä perusta. Politiikkaan hän sanoo lähteneensä mukaan, koska haluaa vaikuttaa siihen, miten yhteiskunta näkee kansalaisensa ja heidän oikeutensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE