Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin kuvaa tilannetta Kreikan leireillä vakavaksi – hallitus ei ole vielä tehnyt päätöksiä, otetaanko lapsia Suomeen

Pääministeri Sanna Marin (sd.).

Yle uutisoi toissapäivänä, että sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) haluaa Suomen ottavan vastaan perheettömiä alaikäisiä turvapaikanhakijoita Kreikan pakolaisleireiltä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskustasta on sanottu tämän tulleen yllätyksenä, jopa puheenjohtaja Katri Kulmunin suulla.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi asiaa tänään eduskunnassa medialle.

– Asiaa on käsitelty viime syksynä hallituksen iltakoulussa. Sisäministeriötä on pyydetty selvittämään, mikä tilanne Kreikan saarilla on. Kuten hyvin tiedämme, tilanne on erittäin vakava. Nämä lapset ovat hyvin vaikeissa olosuhteissa. Hallitus ei ole vielä keskuudessaan tästä keskustellut, otetaanko, kuinka paljon. Hallituksen pitää ensin tietenkin keskenään tästä keskustella ja yhdessä se toimintalinja sopia, Marin kommentoi.

Toisin sanoen hallitus ei ole vielä sopinut edes siitä, otetaanko Kreikan saarilta lapsia vai ei.

Marinilta kysyttiin myös, tuliko vihreiden ulostulo asiassa yllätyksenä. Hän vastasi, että sisäministeriön selvitys on nyt valmistunut.

– Sisäministeriö on selvittänyt tätä asiaa virkatyönä ja hallitus on tätä tilannetta käynyt viime syksynä läpi iltakoulussaan ja sieltä se tehtävänanto on tullut.

Lisää aiheesta

Marinin mukaan Suomeen tulee jatkuvasti pyyntöjä siitä, että se voisi auttaa Kreikan vaikeassa tilanteessa.

Lähtökohtaisesti lapsia ei Marinin ymmärryksen mukaan otettaisi pakolaiskiintiöstä, mutta tämä on pääministerin mukaan kuitenkin asia, josta hallitus keskustelee.

Marinin mukaan sisäministeriön selvityksessä on selvitetty, millaisissa olosuhteissa Kreikan pakolaisleireillä ollaan ja ketä mahdollisesti sieltä voitaisiin ottaa.

– Erityisesti on pyydetty selvittämään näiden lasten tilannetta, minkälaisissa olosuhteissa nämä lapset ovat ja ketä siellä voisi olla sellaisia henkilöitä, joita Suomikin voisi vastaanottaa.

Marinilla ei ole omaa kantaa vielä siihen, auttaisiko Suomi leirillä olevia lapsia.

– Ei vielä tässä vaiheessa itselläni ole näkemystä enkä sitä kyllä kertoisikaan, koska koen, että on parempi keskustella hallituksen keskuudessa yhdessä ja sitten tulla yhteisellä linjalla. 

– Määristä ei ole hallituksen keskuudessa vielä käyty keskustelua.

– Selvitys on nyt tullut, nyt lähdemme kartoittamaan missä vaiheessa hallitus tätä käsittelee.

Sanna Marin sanoo, ettei itse tekisi sellaisia kytkentöjä, joissa Kreikan asia yhdistettäisiin maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin.

– Pidän aivan selvänä sitä, että se mitä hallitusohjelmassa on yhdessä linjattu, ne asiat toteutetaan, Marin linjasi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen nosti eilen medialle antamissaan kommenteissaan esiin turvapaikkapolitiikan kiristykset.

Marin pitäisi siirtolaiskysymyksessä parhaana ratkaisuna Euroopan yhteistä politiikkaa ja miten vastuunkantoa tehdään yhdessä.

– Olisi hyvä, että saataisiin eurooppalainen yhteinen linja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE