Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Sanna Marin: Rajoitustoimet jatkuvat kuukaudella – hallitus antaa huomenna asetuksen ravintoloiden sulkemisesta koko maassa

Lehtikuva / Jussi Nukari

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus tiukentaa aiempia linjauksiaan entisestään koronaepidemian hillitsemiseksi.

Marja Luumi

Demokraatti

Marin kiitti tämäniltaisessa tiedotustilaisuudessa kaikkia suomalaisia, yrityksiä ja toimijoita, jotka ovat noudattaneet annettuja ohjeita.

– Tauti on vakava, siksi on tärkeää, että lähikontakteja vältetään. Rajoitustoimet ovat toistaiseksi purreet, mutta myös niiden jatkamiselle on perusteet.

Valtioneuvosto on hänen mukaansa päättänyt, että nyt jo voimassaolevia rajoitustoimia, joiden piti päättyä 13. huhtikuuta, jatketaan 13. toukokuuta saakka.

Hallitus antaa uudet käyttöönottoasetukset eduskunnalle huomenna. Jatkamisesta on päätettävä tällä viikolla, jotta voimassaolo ehditään käsitellä eduskunnassa ajoissa.

Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia tullaan jatkamaan kuukaudella 13. toukokuuta saakka eri kouluasteilla. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) vastasi abeja askarruttavaan kysymykseen, miten käy kevään ylioppilasjuhlille. Hänen mukaansa hallituksen on liian aikaista sanoa, milloin niitä olisi syytä järjestää.

– Varaudumme ministeriössä myös siihen, että oppilaat eivät välttämättä voi palata kouluihin kevätlukukauden aikana ja silloin tietysti olisi syytä myös siirtää juhlia, jotta abit pääsevät tärkeää hetkeä yhdessä juhlimaan.

”Ettemme kuljeta tautia maasta toiseen.”

Hallitus päätti myös aloittaa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi, sekä laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi, lukuun ottamatta tavara- ja rahtiliikennettä.

Marin totesi Suomen seuraavan tarkkaan epidemian kehittymistä myös naapurimaissa.

– Pohjoinen länsiraja on luontaista työsskäyntialuetta, mutta nyt on syytä valmistella rajoille tiukempia rajoituksia, ettemme kuljeta tautia maasta toiseen. Tavoitteena on, että hoitokapasiteetti riittää kaikkialla Suomessa.

Uudenmaan liikkumisrajoitukset jatkuvat toistaiseksi 19. huhtikuuta saakka. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) painotti, että Uudenmaan maakuntarajoilla voida jatkaa tehostettua valvontaa aivan ”loputtomiin” saakka.

– Poliisihallitus selvittää valvonnan helpottamista teknisillä keinoilla, esimerkiksi rekisterikilven lukuun liittyen.

Yleisötapahtumien rajoitukset ovat voimassa 31. toukokuuta asti.

Hallitus päätti myös, että Suomessa lisätään entisestään näytteenottoa ja testaamista koronavirustapausten selvittämiseksi ja epidemian hillitsemiseksi.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta on testattava aina, jos on pienikin epäilys sairastumisesta, Marin tähdensi.

Hallitus antaa huomenna eduskunnalle ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. Sulkemisen tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Aukiolon rajoittaminen on voimassa 31.5.2020 asti, mutta ruuan ulosmyynti on mahdollista.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) korosti tiedotustilaisuudessa, että hallituksella on myös oltava valmius purkaa rajoitustoimia hallitusti heti, kun ne eivät enää palvele tarkoitusta.

Hallitus päätti myös vahvistaa valtioneuvoston kansliassa toimivan koronakoordinaatioryhmän (VN COVID-19) kokoonpanoa.

”En koe, että presidentti on ylittänyt toimivaltuuksiaan.”

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) valotti lomautuksien määrää: niiden kohteena on yli 20 hengen yrityksissä hieman yli 280 000 ihmistä.

– Todellisuudessa luku on suurempi, koska siinä ei ole alle 20 hengen yrityksiä, Kulmuni sanoo.

Hallitus ja eduskunnan valtiovarainvaliokunta saivat viime viikolla miljardin euron tukipaketin valmiiksi. Business Finlandilta on haettu jo puolen miljardin euron arvosta suoraa tukea. Hakijoita on Kulmunin mukaan ollut 12 000. Hän kertoi, että hallitus on koko ajan valmiina uusiin toimiin, esimerkiksi ensi viikon kehysriihessä.

Pääministeri Marin avasi tiedotustilaisuudessa vielä presidentti Sauli Niinistön esitystä ”nyrkki-ryhmästä”.

– Olemme presidentin kanssa käyneet niin kirjallisen kirjeenvaihdon kuin keskustelleet puhelimitsekin. En koe, että presidentti on ylittänyt toimivaltuuksiaan, vaan hän on tehnyt esityksen, ja hallitus on aiheesta keskustellut ja olemme päätyneet siihen, ettei tarvetta tällaisella ryhmälle ole, Marin sanoo.

Marinin mukaan hallitus aikoo kyllä kehittää johtamisjärjestelmää.

– Haluamme varmistaa sen, että hallituksen linjaukset jalkautetaan kentälle ja pääsemme hallinnon siiloista eroon niin, että kaikki toimivat yhdessä epidemian hillitsemiseksi.

Uutista päivitetty kauttaaltaan klo 21.34.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
28.5.2020
Kainosteluunkaan ei ole syytä: SDP on nyt monella mittarilla Suomen selvästi suosituin puolue
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE