Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

11.10.2020 08:08 ・ Päivitetty: 11.10.2020 10:35

Sanna Marinilta tiukka viesti kokoomukselle: ”Mihin tällä kaikella pyritään? Vihan lietsomiseen? Mihin?”

Pääministeri Sanna Marin (sd.).

– Tällä viikolla oppositiopoliitikot ovat syyttäneet minua valehtelusta ja hallitusta sekä terveysviranomaisia suomalaisten harhaanjohtamisesta. Väitteille ei ole katetta. Ne eivät yksinkertaisesti pidä paikkansa, pääministeri Sanna Marin (sd.) kirjoittaa Twitterissä.

Demokraatti

Demokraatti

Hän toteaa, että sosialidemokraatteja on myös syytetty siitä, että erään Tikkurilaisen ravintolan terassilla ei ole ollut ihmisiä, kun SDP on pitänyt tilaisuutta vieressä ulkona.

– Ravintola oli tuolloin kiinni. Olisiko kiinni olevassa ravintolassa pitänyt olla asiakkaita? pääministeri hämmästelee.

Hän toteaa, että kokoomus on arvostellut SDP:tä siitä, että tilaisuus ylipäänsä pidettiin. Kokoomus piti itse vaalitilaisuutta vieressä.

– SDP:n tilaisuus järjestettiin terveysviranomaisten ohjeistuksen mukaisesti ulkona ja hygieniasta huolehtien. Turvaväleistä muistutettiin kyltein ja suullisesti, maskeja oli jaossa.

– Kokoomuksen teltalla otettiin kuvia ilman maskeja ja vieri vieressä seisten. Edellisenä päivänä Kokoomus esitti epäluottamusta ministeri Krista Kiurulle, koska keväällä ei annettu yleistä maskisuositusta.

– Mihin tällä kaikella pyritään? Epäluottamuksen kylvämiseen päättäjiä ja viranomaisia kohtaan? Vihan lietsomiseen? Mihin? Marin kysyy.

– Olemme syvän ja vakavan kriisin keskellä. Oppositiopolitiikkaa voi toki tehdä näinkin, mutta se ei johda mihinkään hyvään, hän päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU