Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

21.4.2020 08:03 ・ Päivitetty: 21.4.2020 08:03

Sanna Marinin mukaan on selvää, ettei virheiltä voi välttyä – muistuttaa samalla, mikä on hallituksen tärkein tehtävä

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on päivittänyt koronakriisin hoidosta Twitteriin.

Demokraatti

Demokraatti

Marin ei tviitissään tarkemmin yksilöi, mihin hän viittaa, vaan päivittää yleisellä tasolla kriisin hoidosta.

Marinin mukaan on selvää keskellä kriisiä ei voi välttyä virheiltä.

– Kun virheitä tehdään, ne on selvitettävä avoimesti ja niistä on otettava opiksi. Hallituksen tärkein tehtävä on tehdä päätöksiä, joilla Suomi ohjataan ulos kriisistä. Samalla on luotava polku kestävämpään kasvuun, hän jatkaa.

Viime päivinä koronakriisin hoidossa ovat puhuttaneet etenkin Business Finlandin eri yrityksille myöntämät tuet sekä sosiaali- ja terveysministeriön toiminta.

Julkisuudessa on käyty kriittistä keskustelua tuen myöntämisen perusteista. Samoin on askarruttanut se, miksi Suomi ei ole mukana ensimmäisellä kierroksella, kun EU hankkii yhdessä suojavarusteita.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnissä sisäinen selvitys muun muassa tiedonkulun ongelmista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU