Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Musiikki

8.9.2020 09:48 ・ Päivitetty: 8.9.2020 09:48

Sanoittajalegenda Veikko ”Vexi” Salmi on kuollut 77-vuotiaana – tuntojen tulkin sanoitukset ilahduttivat 1960-luvulta alkaen

Sanoittaja ja tuottaja Vexi Salmi haastattelusssa kotonaan Helsingissä 1. syyskuuta 2012.

Sanoittaja Veikko ”Vexi” Salmi on kuollut. Salmi menehtyi varhain tänään nopeasti edenneeseen vaikeaan sairauteen helsinkiläisessä hoitokodissa, omaiset tiedottavat. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uransa aikana Salmi laati sanoitukset tuhansiin iskelmäkappaleisiin. Kappaleista yli 3 200 on levytetty. Niitä tulkitsivat esimerkiksi Irwin Goodman, Kirka, Katri Helena ja Vesa-Matti Loiri.

Salmen ura sanoittajana alkoi 1960-luvulta, ja hän vaikutti myös levytuottajana useissa yhtiöissä.

Sanoittajalegenda olisi täyttänyt 78 vuotta myöhemmin tässä kuussa. STT:lle antamassaan 70-vuotishaastattelussa Salmi pidättäytyi romantisoimasta sanoitustyötään, joka oli hänelle arkista rutiinia.

– Jos laulun sanoja ei saa syntymään 2–3 tunnissa, homma menee helposti väkinäiseksi. Silloin lopputulos kuulostaa huonolta, Salmi sanoi.

Suomalaisen kevyen musiikin pitkäaikaiselle vaikuttajalle myönnettiin uransa aikana useita kunnianosoituksia, muun muassa kaikkien aikojen ensimmäinen Reino Helismaa -palkinto vuonna 1989. Viiden vuoden välein jaettu palkinto on Työväen sivistysliiton myöntämä kunnianosoitus ansioituneelle suomalaiselle viihteen tekijälle.

Salmen sanoittamat kappaleet voittivat Syksyn sävel -kilpailun kuusi kertaa, ja ne edustivat Suomen Euroviisuissa kolmesti.

Musiikin ohella nykytaiteen ja kirjallisuuden asialla

Salmen tunnetuimpiin saavutuksiin lukeutui yhteinen ura Irwin Goodmanin kanssa. Goodman alias Antti Hammarberg ja Salmi olivat lapsuudenystäviä molempien kotikaupungista Hämeenlinnasta.

Parivaljakon yhteiseen tuotantoon kuuluivat muun muassa kappaleet Rentun ruusu sekä Syksyn sävelen voittaneet St. Pauli ja Reeperbahn sekä Poing poing poing. Salmi arvioi myöhemmin, ettei kumpikaan olisi noussut musiikin saralla kuuluisuuteen ilman toista.

– Jos ei Irwinin kaltaista kaveria olisi ollut, en varmasti olisi suuntautunut musiikkiin, vaan elättänyt itseni toisin. Ehkä kirjailijana, ehkä toimittajana, Salmi sanoi STT:lle 70-vuotishaastattelussaan.

Salmi vaikutti entisen kotikaupunkinsa elämässä myös myöhempinä vuosina. Hän esimerkiksi lahjoitti yhdessä vaimonsa Katri Wanner-Salmen kanssa nykytaiteen kokoelman Hämeenlinnan taidemuseolle vuonna 2010. Myöhempinä vuosina entisestään kartutettuun kokoelmaan kuuluu yli 700 taideteosta.

Salmi kirjoitti myös lukuisia kirjoja. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa sisältyy romaaneja, satukirjoja, kaksiosaiset muistelmat sekä historiikki Hämeenlinnan Pallokerhosta, jolle hän sanoitti myös maalilaulun.

STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU