Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Savonlinnan talous tervehtyy – Työväenyhdistys kiittää kaupungin henkilöstöä venymisestä

Savonlinnan kaupungin talouden tervehtyminen saa kiitosta. Savonlinnan työväenyhdistyksen kevätkokous pitää myönteisenä, että kaupungin viime vuoden tilinpäätös osoittaa 6,1 miljoonan euron ylijäämäistä tulosta. Työväenyhdistys toivoo kannanotossaan, että määrätietoinen taloudenpito jatkuu myös tulevina vuosina.

Kevätkokousväen mielestä erityisen kiitoksen talouden kohentumisesta ansaitsee kaupungin henkilöstö, joka on pystynyt tuottamaan tärkeät palvelut kuntalaisille siitä huolimatta, että henkilöstöä on vähennetty. Palveluissa on nyt liki 200 käsiparia vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

– Kaupungin työntekijät ovat tärkein resurssi talouden tasapainottamisurakassa, ja he ovat venyneet hankalassa tilanteessa kiitoksen arvoisesti. Monilta osin nyt mennään kipurajoilla henkilöstön suhteen ja jatkossa on tärkeää löytää uusia resursseja sekä toimintatapoja kuntalaisten palveluiden tuottamiseksi, toteaa Savonlinnan työväenyhdistyksen puheenjohtaja Ritva Suomalainen.

Työväenyhdistyksen mukaan sosialidemokraattien vahvalla työllä on onnistuttu pitämään irtisanomiset ja lomautukset poissa talouden tasapainottamisen välineistä. Työväenyhdistys muistuttaa, että pitkin valtuustokautta niin keskustan, kokoomuksen kuin perussuomalaistenkin riveistä on esitetty toiveita näiden konstien käyttöön. Työväenyhdistyksen mukaan eläköitymisten ja kuntaliitoksen mukanaan tuoman liikkumavaran kautta tehty henkilöstön vähentäminen on turvannut palveluiden tason.

Työväenyhdistyksen kevätkokous pitää tärkeänä, että Savonlinnan korkeaa kunnallisveron tasoa tarkastellaan tulevina vuosina, mutta kuntalaisten palveluiden taso turvaten.

–Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta haluan kiittää muita poliittisia ryhmiä ja viranhaltioita hyvästä yhteistyöstä kuluneella valtuustokaudella, sanoo Savonlinnan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Teemu Hirvonen.

Kannanotossaan demarit suomivat Juha Sipilän (kesk.) hallituksen vastuutonta politiikkaa, jonka seurauksena Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen lakkautuksen vaikutukset tulevat iskemään kaupungin talouteen rajusti. Työväenyhdistys muistuttaa pääministeri Sipilää viime keväänä eduskunnassa antamastaan lupauksesta, että valtio kompensoi OKL:n lakkautuksen vaikutukset ja Savonlinnalle annetaan edellytykset pärjätä myös tulevaisuudessa.

– Osaamisen vahvistaminen on parasta aluepolitiikkaa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun merkittävä vahvistaminen Savonlinnassa ja Savonlinnan keskussairaalan turvaaminen ovat kaikkein tärkeimpiä toimenpiteitä, joilla hallitus voi paikata syntynyttä suurta vahinkoa, lausuu Ritva Suomalainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE