Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Savonlinnasta hätähuuto: “Pääministerin on lunastettava lupauksensa”

Kansanedustajat Antti Lindtman ja Jukka Gustafsson tutustuivat keväällä Savonlinnan kampukseen SDP:n kaupunginvaltuutetun Teemu Hirvosen (keskellä) opastuksella.

Savonlinnan kaupunki vaatii, että hallitus budjettiriihessään korvaa menetykset, jotka opettajakoulutuksen loppuminen kaupungissa tuottaa.

– Tärkeintä on nyt, että pääministeri lunastaa lupauksensa ja Savonlinnalle annetaan varmana kompensaationa vähintään yhtä paljon kuin menetämme OKL:n lakkautuksen seurauksena, kaupunki tiedottaa.

Hallituksen korkeakoulupolitiikka lakkauttaa opettajankoulutuslaitoksen Savonlinnassa ensi elokuusta alkaen. Siellä opiskelee noin 900 opiskelijaa. OKL:n kokonaisvaikutus Savonlinnan aluetalouteen on laskettu noin 12 miljoonaksi euroksi. Työpaikkoja se antaa 300.

OKL:n menetyksen myötä Savonlinnan kaupungille on tulossa isoja tappioita myös vuokrataloyhtiöstä, jos opiskelijamäärä vähenee dramaattisesti.

– Väkilukuun suhteutettuna vaikutus on sama, jos Helsingin yliopistosta lähtisi puolet sen opiskelijapaikoista, Savonlinnan kaupunki laskee.

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine pitää hyvänä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on luvannut korvata menetykset niin, että kaupungin tilanne olisi jopa parempi kuin ennen OKL:n lakkautusta.

Kaupunki odottaa nyt konkretiaa budjettiriihestä. Savonlinna vaatii, että Savonlinnan ammattikorkeakouluun tulee 420 uutta aloituspaikkaa.

Lisää aiheesta

Koulutusalatkin on mietitty tarkkaan. Savonlinna haluaa 100 lisäpaikkaa puurakentamisen ja teollisuuden digitalisaation insinöörikoulutukseen. Kaupunki on Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä.

Saman verran paikkoja odotetaan kuntoutusalan koulutukseen, koska kaupunki on merkittävä hyvinvointialan keskittymä.

220 lisäaloituspaikkaa toivotaan lastentarhanopettaja-, liikunta-alan-, koulukuraattori- ja turvallisuusalan koulutukseen. Erityisesti liikunta-alan ammattikorkeakoulutus olisi kaupungille tärkeä: Savonlinnassa on Itä-Suomen ainoa urheiluopisto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE