Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP julkaisi ikäpoliittisen ohjelman – “Heidän panoksensa on merkittävä, mutta se ei saa olla arvostuksen mitta”

– Hyvässä yhteiskunnassa ihminen on tärkein – olipa hän minkä ikäinen tahansa. SDP:n ikäpoliittisen ohjelman perusajatuksena on, että hyvässä yhteiskunnassa tarvitaan kaikkia ja kaikenikäisiä ihmisiä. Keskeiset periaatteet ikäihmisten palveluja suunniteltaessa ovat ihmisarvo, itsemääräämisoikeus, yksilöllisyys, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu, tasa-arvo ja osallisuus, SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari tiivistää puolueen tiedotteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Tulevaisuudessa ikäihmiset ovat yhteiskunnallisesti nykyistäkin merkittävämpi ryhmä.

– Ikäihmisillä on paljon annettavaa muun muassa elämänkokemuksen tuoman viisauden myötä ja tätä viisautta tulee hyödyntää aktiivisesti. Ikäihmiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Esimerkiksi vuonna 2015 lähes 320 000 yli 65-vuotiasta teki säännöllisesti vapaaehtoistyötä. Heidän panoksensa on merkittävä, mutta se ei saa olla arvostuksen mitta. Jokainen ihminen ansaitsee hyvän, omannäköisensä elämän, summaa puolestaan ikäpoliittisen ohjelmatyön vetäjä, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.

Skinnari ja Mäkisalo-Ropponen toteavat, että SDP:n ikäpoliittisen ohjelman voi tiivistää viiteen teemaan: hyvä terveys, hyvä koti, hyvä arki, hyvä hoiva ja hyvä turva ovat hyvän elämän edellytyksiä. Jokaiselle ikäihmiselle on taattava näihin viiteen perusedellytykset.

– Konkreettisia toimia ovat esimerkiksi vanhusasiavaltuutetun toimen perustaminen ja ikäihmisten kaltoinkohtelun ja heihin kohdistuvien rikosten ennaltaehkäisyn ohjelma tekeminen. Lisäksi vanhustenhoidon laadunvalvontaan on lisättävä resursseja ja henkilökunnan jaksaminen ja hyvinvointi on varmistettava riittävillä resursseilla ja jatkuvalla täydennyskoulutuksella. Oppositio on jättämässä lakialoitteen 0,7:n hoitajamitoituksesta, joka tukee näitä tavoitteita, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Viisi poimintaa SDP:n ikäpoliittisen ohjelman viidestä teemasta:

Hyvä terveys:

Kunnissa ja alueilla on oltava käytössä vaikuttavuuden mittarit, joiden avulla terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toteutumista arvioidaan säännöllisesti ja tehdään tarvittaessa korjaavat toimenpiteet.

Kansallisen muistiohjelman jatkaminen ja jalkauttaminen kuntiin, alueille ja palvelujärjestelmiin.

Syrjäyttävän yksinäisyyden ja turvattomuuden vähentäminen hyviä käytänteitä ja toimintamalleja kokoamalla ja kehittämällä sekä niitä jalkauttamalla osaksi palvelurakennetta.

Säännölliset terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ikäneuvolakäynnit ikääntyneille (kokonaiselämäntilanteen tarkastelu, palvelutarpeen kartoitus ja tarvittavat palvelut).

Omaishoidon kehittämistyötä on jatkettava niin, että omaiset saavat riittävästi tukea, neuvontaa, ohjausta, vapaapäiviä, terveydenhuollon palveluita ja lomapalveluita sekä heille taataan vakuutusturva ja riittävä taloudellinen korvaus. Sijaishoidon muotoja on kehitettävä ja mahdollistettava.

Hyvä koti:

Monisukupolvista rakentamista, jossa huomioidaan ikä- ja muistiystävällisyys, on kehitettävä ja lisättävä.

Kotihoitoa on kehitettävä kuntouttavan hoidon suuntaan henkilöstön ammattitaito ja resurssit turvaamalla, esim. jokaisella ikäihmisellä on oltava mahdollisuus ulkoiluun.

Kotihoidon maksuja kohtuullistettava edelleen ja kohtuullistamispykälän käyttöä on tehostettava. Myös yhteisökodeissa asiakasmaksuja on kohtuullistettava mielekkään elämän mahdollistavan käyttövaran takaamiseksi.

Jokaisella sitä tarvitsevalla on oikeus tarpeiden mukaiseen, turvalliseen ja kodinomaiseen loppuelämään yhteisökodissa.

Yhteisökotien kilpailuttaminen on kiellettävä.

Hyvä arki:

Neuvontaa ja ohjausta on saatava keskitetysti yhdestä paikasta (yhden luukun periaate). On varmistettava, että ikääntynyt saa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat palvelut kohtuuhintaisesti, eikä yksikään ikääntynyt saa joutua taloudelliseen ahdinkoon asiakas- ja palvelumaksujen johdosta.

Kuljetuspalvelut ja saattopalvelut saatava kuntoon laatutakuun avulla.

Monimuotoiset ja oikea-aikaiset kuntoutuspalvelut on turvattava kotikuntoutuksesta laitoskuntoutukseen.

Esteettömyys on huomioitava yhdyskunta- ja liikennesuunnittelussa ja rakentamisessa (esim. liikennevalot, matalabussit, hidaskassat).

Otetaan käyttöön puolueen eläkeläisköyhyyden vähentämisen ohjelma.

Hyvä hoiva:

Henkilökunnan jaksaminen ja hyvinvointi on varmistettava riittävillä resursseilla ja jatkuvalla täydennyskoulutuksella (tarkoittaa esim. 0,7:n hoitajamitoitusta).

Tutkimustiedon tuottaminen uusista hoito-, kuntoutus- ja hoivakäytännöistä ja niiden soveltaminen arkeen.

Hoito ja hoiva-alan koulutuksen laatu ja alan vetovoimaisuus on varmistettava.

Pitkäaikaishoidon ja riittävien laitoshoitopaikkojen varmistaminen niitä tarvitseville.

Saattohoitolaki on valmisteltava. Lain avulla turvataan riittävät saattohoitopaikat ja hoidon laatu.

Hyvä turva:

Perustetaan vanhusasiavaltuutetun toimi ja harkitaan vanhusasiamiesten toimien perustamista alueille.

Omaishoito-, vanhuspalvelu- ja kuntalakia on tarkistettava ja lakimuutosten avulla taattava ikääntyneiden oikeuksien vahvistaminen.

Lakiin on kirjattava riittävä henkilöstömitoitus (minimi 0,7), joka pohjautuu hoidon tarpeessa olevien hoitoisuuteen.

Asiakas- ja potilaslain (sisältää itsemääräämisoikeuslain) valmistelua on jatkettava.

Luotava ikäihmisten kaltoinkohtelun ja heihin kohdistuvan rikosten ennaltaehkäisyn ohjelma ja lisättävä valvontaresursseja.

Linkki Ikäpoliittiseen ohjelmaan

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE