Uutiset
4.3.2025 16:15 ・ Päivitetty: 4.3.2025 15:43
SDP sai ehdokkaita jokaiseen Uudenmaan kuntaan – Pukkilassakin mukana on kuntalaisille tuttu hahmo
Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien ehdokaslistat on nyt jätetty. Uudellamaalla tilanne on hyvä: sosialidemokraateilla on ehdokaslista jokaisessa kunnassa.
Jopa viime vaaleissa ilman demariehdokasta jäänyt Pukkila on saanut politiikan uudeksi tähdekseen monille kuntalaisille tutun ihmisen.
Merja ”Mepa” Ylipulli on ehdolla tämän kevään kuntavaaleissa SDP:n ehdokkaana.
Ylipulli työskentelee Pukkilan toiminnan ja ihmisten kohtaamispaikan sydämessä, Hyvinvointikeskus Onnin kahvilassa. Hänet sai lähtemään ehdolle halu vaikuttaa kunnallisessa päätöksenteossa.
– Kunnan asukkaiden sekä kunnan työntekijöiden äänet pitää saada paremmin kuuluviin ja kunnan talous järkevällä tavalla kuntoon, Ylipulli kertoo.
Puolueen valinta oli Ylipullin mielestä helppo tehtävä.
– Olen ollut aiemmin valtuustotyössä ja SDP on lähellä omaa arvomaailmaani, Ylipulli sanoo.
”Mepa”, kuten paikalliset hänet tuntevat, on työskennellyt Pukkilassa yli 30 vuotta. Siksi hän kokeekin tuntevansa kunnan ja sen asukkaat hyvin.
Kahvilanpitäjänä hän on kuullut monet tositarinat arjesta ja juhlasta – sekä elämän parhaimmista ja huonoimmista hetkistä. Ja mielellään hän kuuleekin ihmisten kertomuksia.
Hän toivoo, että pukkilalaiset äänestäisivät aktiivisesti huhtikuussa pidettävissä alue- ja kuntavaaleissa.
– Jokainen ääni on arvokas ja merkitsee. Äänesi vaikuttaa siihen, millainen kuntasi on tulevaisuudessa, Ylipulli korostaa.
Kysyttäessä millaista Pukkilaa Ylipulli haluaa olla rakentamassa, hän vastaa:
– Turvallista ja elinvoimaista, niin että palvelut pysyvät täällä. Kaikista huolehditaan!
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.