Politiikka
13.8.2026 08:04 ・ Päivitetty: 13.8.2026 08:13
SDP teki uusia linjauksia maahanmuutosta: Tulijoiden sitouduttava suomalaisiin arvoihin
SDP ehdottaa, että maahanmuuttajien sosiaaliturvaa voitaisiin kytkeä kielenopiskeluun nykyistä tiukemmin. Tulijoilta pitää myös vaatia suomalaiseen yhteiskuntaan sopimattomien arvojen hylkäämistä.
Puolueen torstaina julkaisema lista ehdotuksista nuorison turvallisuuden lisäämiseksi puhuu maahanmuuton tuomista lieveilmiöistä yllättävän suorasanaisesti.
– On tunnistettava, että kotoutuminen ei ole kaikilta osin Suomessa toteutunut tavoitteiden mukaisesti, toimenpidepaketin saatetekstissä myönnetään.
Etenkin maahanmuuttajanuorilla on suuri riski pudota vanhempiensa perinnetapojen ja suomalaisen nykykulttuurin väliin, mikä voi johtaa vieraantumiseen molemmista.
Demarien mielestä maahanmuuttajien omien rinnakkaisyhteisöjen syntymistä pitää ehkäistä aiempaa paremmin, ja muuttajilta on vaadittava suomalaisiin arvoihin sitoutumista.
Tänne tulijoiden on myös hylättävä sellaiset lähtömaansa tavat, jotka eivät ole Suomessa sopivia.
SDP EHDOTTAA arvioitavaksi, miten maahanmuuttajien kielenopettelua voisi kannustaa tekemällä siitä osa sosiaaliturvan ehdoista.
Myös maksuttomien tulkkauspalveluiden rajoittaminen ihmisiltä tietyn maassaoloajan jälkeen toimisi tässä keppinä.
Samalla maahanmuuttajanaisten saamista työelämään edistettäisiin rajaamalla kotihoidon tuen kestoa.
Tämä kaikki vaatisi sitä, että kielenopetuspalvelut saadaan taattua kunnolla. Ulkomaista työvoimaa Suomeen tuovia yrityksiä pitäisi myös vastuuttaa siihen, että työtekijät saavat täällä tarvittavaa kielitaitoa.
VASTAAVASTI valtion on SDP:n mielestä taattava kaikille kunnolla käyttäytyville ihmisille ehdoton oikeus päästä ”yhdenvertaisesti ja täysivaltaisena jäsenenä mukaan yhteiskuntaan”.
SDP julkaisi ehdotuslistansa puoluejohdon kesäkokouksessa Kouvolassa.
Pakettiin kuuluu myös koulun ja opetuksen järjestelyiden parantamista sekä ehdotuksia nuorten tulevaisuudenuskon vahvistamiseksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
