Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Filatov: “Merkittävä veroasteen alentaminen on uhkapeliä”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kansanedustaja Tarja Filatovin (sd.) mukaan velasta keskusteltaessa on huomioitava rahan lisäksi myös osaamisvelka, hyvinvointivelka ja ilmastovelka.

Demokraatti

Demokraatti

Filatov käytti SDP:n ryhmäpuheenvuoron velkaantumista koskevan välikysymyksen käsittelyssä eduskunnassa keskiviikkona.

Filatovin mukaan Suomen velkasuhde on laskenut pari vuotta, mutta nyt lasku uhkaa taittua.

– Meidän tulee kääntää velkasuhde takaisin lasku-uralle, mutta järkevä aikataulu riippuu itsemme lisäksi myös kansainvälisistä suhdanteista. Eurooppalaisittain verraten Suomen velka on kohtuullinen. Se on noin 20 prosenttiyksikköä euromaiden keskiarvoa alhaisempi, Filatov muistutti.

Ruotsin ja Tanskan velkasuhde on Suomea parempi, mutta Filatovin mukaan yksityiset kotitaloudet ovat heillä huomattavasti velkaantuneempia.

– Meidän työllisyysasteemme kokoaikatyöllä mitattuna on korkeampi kuin Ruotsissa ja Tanskassa ja veroasteemme puolestaan alhaisempi.

Pitkäaikainen työllisyystavoitteemme on Filatovin mukaan toteutunut. Mutta se ei enää riitä.

– On kuljettava kohti 80 prosentin työllisyysastetta ja parannettava työn laatua ja tuottavuutta. Työhyvinvointia on vahvistettava, koska väsynyt ihminen ei kestä muutosta eikä opi uutta.

– Sosialidemokraatit haluavat taittaa velan kasvun ja tasapainottaa taloutta pitääkseen huolta Suomesta ja suomalaisista.

TALOUDESSA on Filatovin mukaan aina kyse myös arvoista.

– Me SDP:ssä pidämme kiinni kasvun kannalta välttämättömistä panostuksista TKI-rahoitukseen, terveyteen ja koulutukseen. Näissä panostuksissa on kyse paljon muustakin kuin talouskasvusta.

Välikysymyksessä arvostellaan sitä, että hallitus ei kaikissa toimissaan ole kuunnellut talousasiantuntijoita. Filatovin mukaan kokoomuskaan ei ole.

– Samat talousasiantuntijat, joiden laiminlyönnistä kokoomus syyttää hallitusta, linjaavat, että nyt ei ole mittavien veronalennusten aika. Merkittävä veroasteen alentaminen on uhkapeliä tällaisena aikana.

Sopeuttamiseen tarvitaan Filatovin mukaan sekä tuloja että menoja.

– Velka ei poistu Suomesta ihmisten elämää kurjistamalla. Velka vähenee parhaiten kasvua työllisyyttä ruokkimalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE