Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

10.5.2025 11:29 ・ Päivitetty: 10.5.2025 11:29

SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus tekee luokkapolitiikka – ja se oikeuttaa velkaantumisen

Jukka-Pekka Flander

– Orpon hallituksessa kyse ei ollut koskaan ensisijaisesti valtionvelasta, luokkapolitiikka on oikeistolle tärkeämpää. Hallitus on pettänyt oman suuren velkalupauksensa, SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström sanoo.

Demokraatti

Demokraatti

Kvarnströmin mielestä oikeistopuolueet kasvattavat tietoisesti valtionvelkaa voidakseen rahoittaa veronalennuksia, joista hyötyvät eniten suurituloiset ja jo ennestään varakkaat. Samaan aikaan leikataan jälleen muun muassa koulutuksesta, ja sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeet jäävät huomiotta, Kvarnström muistuttaa.

– Orpon hallitus ottaa enemmän lainaa kuin Marinin hallitus. Hallitus perusteli katastrofaalisia leikkauksia sillä, että velkaantumista on hillittävä – mutta tämä oli tyhjää puhetta.

SOSIALIDEMOKRAATIT eivät olisi Kvarnströmin mukaan lähteneet suurituloisten veronkevennyksiin. Hän näkee nämä kevennykset absurdina aikana, jolloin taloutta täytyy sopeuttaa oikeudenmukaisesti.

– Yhteisöverokannan alentaminen, vaikka se on jo kilpailukykyisellä tasolla, tekee kokonaisuudesta entistä kestämättömämmän. Alemmalla verotuksella on toki joitain myönteisiä vaikutuksia, mutta ne eivät ole suurempia kuin leikkaukset ja lisävelka, joita tarvitaan alennusten kattamiseen.

Hyvä esimerkki hallituksen talouspoliittisesta huolettomuudesta on perintö- ja lahjaveron alarajojen nostaminen.

Kvarnströmin mielestä Orpon-Purran hallituksen olisi jo lopetettava edellisen hallituksen syyttely – etenkin kun Marinin hallitus johti maata todellisen kriisin aikana.

– Nykyinen hallitus ottaa enemmän lainaa kuin mikään aiempi hallitus Suomen historiassa, vastoin niitä lupauksia, joilla oikeisto lähti vaaleihin, Kvarnström muistuttaa.

Kvarnströmin mukaan esimerkki hallituksen talouspoliittisesta huolettomuudesta on perintö- ja lahjaveron alarajojen nostaminen. Näin verotuloihin syntyy suuri aukko – lähes sata miljoonaa euroa vuodessa tulevina vuosina.

– Perintöjen verovapaus 30 000 euroon saakka on hyvä asia, mutta sitä olisi voitu tasapainottaa nostamalla verotusta perinnöille, jotka ylittävät puolen tai yhden miljoonan euron rajan. Mutta tämä on oikeistolle mahdotonta. Mieluummin lisää leikkauksia ja valtionvelkaa – siltä heidän ajattelunsa vaikuttaa. Nyt tarvitaan uusi suunta, oikeudenmukaisempi ja kestävämpi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU