Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti: Tarvitaan laajempi riippumaton arvio turvapaikkapäätöksistä, Mykkäsen sisäinen selvitys vasta hyvä alku

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti sanoo mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että nyt ehdottoman ­tärkeää osoittaa, että Suomen oikeus­valtion toiminta kestää läpivalaisun.

Demokraatti

Demokraatti

Hänen mukaansa keskustelu turvapaikkaprosessin ympärillä liittyy juuri nyt päätöksien oikeellisuuteen ja toimeenpanoon.

“Viikoittain yksittäisten henkilöiden tilanne nousee sosiaalisessa mediassa esiin, kun turvapaikkapäätökset ja palautusperusteet tuntuvat oikeus­tajun vastaisilta.”

Torsti kirjoittaa, että nyt tarvitaan riippumatonta tietoa arvioidaksemme toimintaamme ja voidaksemme seuraavien vaalien jälkeen tehdä linjauksia yhteisellä tietopoh­jalla.

“Toistaiseksi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on luvannut ­sisäisen selvityksen, jonka tuloksista on määrä kertoa tällä viikolla. Se on hyvä alku. Uskon, että laajempi riippumaton arvio on kuitenkin tarpeen. Sen laatiminen on aloitettava viipymättä.”

Torstin mukaan samalla on huolehdittava ­siitä, että päätökset ja niiden ­toimeenpano tehdään vahvan oikeusvaltion hengessä.

“Suomi on kansainvälisten vertailujen kuningasmaa ja ihailun kohde maailmalla. Olemme läpi aikojen kyenneet osoittamaan, että oikeusvaltiona tavoittelemme kaikkien kansalaisten hyvinvointia ja yhdenvertaista kohtelua. Päätökset eivät ole aina olleet lyhyellä aikavälillä kustannus­tehokkaita, mutta niiden ytimessä on ollut suomalaisen ­arvomaailman tärkein sanoma: me emme jätä ketään oman ­onnensa nojaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE