Politiikka

SDP:n kansanedustajalta suorat sanat perussuomalaisille: ”Tämä on petos”

Kari Hulkko
Kari Hulkko

SDP:n kansanedustaja Harry Wallinin mukaan Suomen päätöksestä hyväksyä Itämeren laivaliikenteen typpipäästöjen kiristäminen aiheutuu kustannusten nousua teollisuudelle ja työttömyyttä. Hän nostaa tikun nokkaan eritoten perussuomalaiset.

Wallinin mukaan perussuomalaiset teki asiassa täydellisen takinkäännöksen, sillä puolue on aiemmin puhunut voimakkaasti teollisuuden lisäkustannuksia vastaan.

– Perussuomalaiset unohtivat taas aiemmat puheensa. Puolue on ollut niin keskittynyt työntekijöiden etujen heikentämiseen, että heiltä pääsi unohtumaan suomalaisen työn edunvalvonta kansainvälisissä pöydissä. Tämä on petos, Wallin jyrisee.

SDP:n kansanedustaja huomauttaa, että perussuomalaisten talouspoliittisessa ohjelmassa todetaan, että Suomen talouden perustaa on tuhottu kansallisilla päätöksillä, kuten erilaisilla ”viherveroilla”. Lisäksi Wallin muistelee, että perussuomalaisten nykyinen ministeri Jari Lindström uhosi syyskuussa 2012 kyselytunnilla rikkidirektiiviä vastaan toteamalla, että yrityksissä johto erotetaan, jos se ei toimi yrityksen etujen mukaisesti.

– Nyt perussuomalaiset ovat omilla toimillaan tuhoamassa Suomen talouden perustaa. Kysymys kuuluu, ovatko perussuomalaiset edelleen sitä mieltä, että johto on erotettava, jos se ei toimi etujen mukaisesti?

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat