Politiikka
13.2.2020 10:47 ・ Päivitetty: 13.2.2020 10:47
SDP:n Kiljunen: ”Myös pienituloisten saatava hoitoa ilman pelkoa suurista asiakasmaksuista”
– Jokaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Näin ei nyt ole valitettavasti. Kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa sosiaali-ja terveyspalveluiden saatavuudessa, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) muistuttaa tiedotteessaan.
Hän korostaa, että maksut eivät saa olla esteenä kenenkään hoitoonpääsyyn, sillä kyse on kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta.
– Työelämän ulkopuolella olevat ihmiset, eläkkeensaajat ja työttömät sekä kotona olevat vanhemmat maksavat terveyspalveluista, kun työssäkäyvät saavat suuren osan työterveydenhuollosta maksutta.
Kiljunen arvioi, että Sanna Marinin (sd.) hallitus vie asiakasmaksuja tasa-arvoisempaan suuntaan. Hallitus esittää asiakasmaksulain uudistamista, jonka seurauksena jopa miljoonan suomalaisen terveyspalvelumaksut tulevat alentumaan.
– Suunta on oikea. Asiakasmaksulain uudistus on tärkeä. Lähtökohtana tulee olla, että myös pienituloisilla on mahdollisuus saada hoitoa ilman pelkoa suurista asiakasmaksuista.
Uudistuksen myötä esimerkiksi hoitajan vastaanotot sekä perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut muuttuvat maksuttomiksi kaikkialla Suomessa. Myös maksukatto laajenisi koskemaan myös muun muassa suun terveydenhuoltoa, tilapäistä kotisairaanhoitoa sekä terapiasta perittyjä asiakasmaksuja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
13.2.2020 10:34
SDP:n Väätäinen iloitsee maksukaton laajentamisesta: ”Ihmisten maksurasitus pienenee”
Politiikka
12.2.2020 14:49
SDP:n Berg kiittää: Terapia sisältyy maksukattoon, mielenterveystyö tulee täysin maksuttomaksi
Politiikka
12.2.2020 13:12
SDP:n Werning: ”Tällä uudistuksella voidaan pienentää satojentuhansien ihmisten maksuja nykyisestä”
Politiikka
12.2.2020 11:26
Lähes miljoonan suomalaisen terveysmaksut pienenemässä – Ilmari Nurminen: ”Jokaisella täytyy olla varaa sairastaa”
Politiikka
12.2.2020 09:12
Hallitus ajaa hoitajakäyntejä maksuttomiksi – kunnissa hurja hintahaarukka, joissain jopa yli 20 euroa