Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Kim Berg: Kansallinen potilasturvallisuus keskitetään Vaasan keskussairaalaan – 3 miljoonaa euroa valtionapua

Kansnedustaja Kim Berg (sd.).

Hallitus on myöntänyt Vaasan sairaanhoitopiirille kolmen miljoonan euron valtionavustuksen Potilas- ja asiakasturvallisuuskeskuksen kansalliseen koordinaatiotehtävään. Avustuksen määrä on tälle vuodelle miljoona euroa, samoin vuosina 2021 ja 2022.

Demokraatti

Demokraatti

– Vaasan sairaanhoitopiirissä tehty pitkäjänteinen työ palkitaan: sairaanhoitopiiri on kehittänyt määrätietoisesti potilasturvallisuutta jo vuosien ajan, asiaa aktiivisesti ajanut kansanedustaja Kim Berg (sd.) iloitsee tiedotteessaan.

Vaasan keskussairaala on toimeenpannut hyviä käytänteitä ja käynnistänyt vuonna 2017 potilasturvallisuuden kokonaisvaltaisen tutkimusohjelman. Viime syksynä polkaistiin pystyyn valtakunnallinen No Harm -verkosto potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämisen ja tutkimuksen edistämiseksi. Muissa sairaanhoitopiireissä ei ole vastaavaa aktiivisuutta tai yksikköä.

Valtakunnallisen erityistehtävän myötä Vaasassa tehdystä työstä hyötyvät Bergin mukaan jatkossa kaikki. Valtionavustuksen tuella tehtävällä kehittämistoiminnalla on tarkoitus tuottaa suosituksia, toimintamalleja ja uusia työkaluja potilas- ja asiakasturvallisuuden varmistamiseksi sekä ammattilaisille että asiakkaille.

– Sairaanhoitopiirillä on valmiudet ottaa tehtävässä huomioon myös kielellisten seikkojen merkitys potilaiden ja asiakkaiden turvallisuudelle, Berg sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE