Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Pia Viitaselle tärkeä nimitys: “Tehtävä on hyvin tärkeä ja arvostan sitä”

SDP:n eduskuntaryhmä on valinnut kansanedustaja Pia Viitasen valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtajaksi.

Jaostossa käsitellään valtion talousarvion sivistykseen-, koulutukseen, kulttuuriin ja liikuntaan liittyvät budjettiasiat.

Tehtävä vapautui kansanedustaja Krista Kiurun tultua valituksi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaksi viime viikolla.

“Tehtävä on hyvin tärkeä ja arvostan sitä. Koulutus ja osaaminen ovat suomalaisen yhteiskunnan peruskiviä. Nyt koulutusleikkaukset ovat menneet liian pitkälle ja käännettä tarvitaan. Taloudellisesti vaikeina aikoina myöskään kulttuuria ja liikuntaa ei tule unohtaa, vaan niihin on satsattava”, Viitanen linjaa.

Viitanen on kuudennen kauden kansanedustaja Pirkanmaan vaalipiiristä. Hän on toiminut kulttuuri- ja asuntoministerinä 2013-2014 sekä asunto- ja viestintäministerinä 2013-2014. Kuluneella vaalikaudella Viitanen on toiminut muun muassa valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston sekä verojaoston jäsenenä. Aiemmin Viitanen toimi vaalikaudella 2007-2011 sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE