Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n puoluevaltuustosta lähdettiin kotiin runsain eväin – ”Uusia linja-avauksia, joiden kanssa on hyvä lähteä liikkeelle, tuli hyvin”

SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja, käytiin hyviä keskusteluja ja päästiin linjaamaan tulevaisuuden asioita. Viikonloppuna asetettiin myös kunnianhimoisia tavoitteita, joita puoluevaltuutetut lähtevät innolla edistämään.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– Puoluevaltuuston kokous on ollut mielenkiintoinen. Uusia linja-avauksia, kovia lukuja, joiden kanssa on hyvä lähteä liikkeelle, tuli hyvin. Minusta ne kaikki ovat realistisia – 80 prosentin työllisyysaste on mahdollinen ja neljän prosentin TKI-panostukset on ehdottomasti saatava, Jari Nahkanen Oulusta summasi kokouksen antia sunnuntaina.

– Ainoa, mistä itselle heräsi epäilys oli se, että meillä olisi 60 prosenttia alle 35-vuotiaista korkeakoulutettuja 2030-luvulla. Aina pitää olla tavoitteita, mutta se tuntuu aika korkealta. Tavoite tuli SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin puheessa, puoluevaltuustohan ei siitä linjannut kannanotossaan, Nahkanen jatkaa.

Puoluevaltuuston kokousta ensimmäistä kertaa seurannut Demarinuorten liittohallituksen jäsen Jasmin Tuominen kertoi lauantaina odottavansa innolla uuden oppimista. Sunnuntaina hän pääsi kertomaan, että odotukset täyttyivät. Kiinnostavaa oli, vaikkei itse puoluevaltuutetun roolissa paikalla ollutkaan.

– On ollut upeaa päästä seuraamaan päättäjien puheenvuoroja. Meillä on tosi hyvä näkymä tuleviin vaaleihin. Olen myös tosi iloinen, että lähdetään positiivisella näkökulmalla, että työllisyysastetta saadaan nostettua entisestään. Olemme siinä jo nousujohteisessa tilanteessa – haluan uskoa ja luottaa siihen, että se 80 prosenttia saavutetaan, Tuominen sanoo.

Myös tamperelainen Jyrki Koskinen suhtautuu luottavaisin mielin siihen, että 80 prosentin työllisyysaste on saavutettavissa. Tuomisen tapaan hänkin toteaa, että tavoitetta kohti ponnistetaan hyvältä pohjalta – onhan tälle kaudelle asetettu tavoitekin saavutettu.

– Tämän hallituksen aikana on tehty mittava työ, josta täytyy kyllä sanoa, että jos olisi pitänyt silloin etukäteen veikata onnistumista työllisyysasteen nostamisesta tavoitteeseen, niin olisin ollut epäileväinen, hän myöntää.

Mutta niin vain onnistuttiin, joten miksipä ei nytkin.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Oululainen Jari Nahkanen on tyytyväinen siihen, että puoluevaltuuston kokouksesta saatiin selkeitä tavoitteita, kovia lukuja.

Ulla Patronen Jämsästä uskoo, että oikeiston vaalivoitto tietää kylmää kyytiä heikompiosaisille. Hän kuitenkin luottaa äänestäjien fiksuuteen.

Jämsästä kokoukseen saapunut Ulla Patronenkin uskoo, että työllisyystavoite on mahdollista saavuttaa.

– Puoluevaltuuston puheenvuoroissa nousi esiin kohtaanto-ongelma. Meillä on paljon avoimia työpaikkoja, joihin ei löydetä tekijöitä. Koulutuksella, työnantajan järjestämällä perehdytyksellä tai jollain muulla pitäisi saada työpaikat ja -tekijät kohtaamaan. Tällaisilla toimilla päästään kohti tavoitetta, Patronen summaa.

Patronen on iloinen, että hän pääsi puoluevaltuuston kokouksessa pohtimaan myös puolueen tulevaisuuden linjoja ja muun muassa vaalikärkiä.

– Minusta osumme niissä todella hyvin niihin ydinasioihin, jotka tällä hetkellä ihmisiä askarruttaa.

Marin nosti lauantaina yleisötilaisuuden puheessaan esiin ”näivettämisen ja kurjistamisen tien”, joka olisi hänen mukaansa edessä, jos ensi hallituskauteen lähdetään oikeiston johdolla. Patronen jakaa Marinin huolen.

– Mikäli oikeisto voittaa vaalit, niin se tuo todella kovat ajat heikompiosaisille. Se huolestuttaa ihan valtavasti, koska sympatiaa ei sieltä heru. Kuinka paljon se sitten alkaa kuormittaa yhteiskuntaa, jos nämä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat henkilöt jäävät niin taloudellisen kuin sosiaalisen tuen ulkopuolelle, Patronen puntaroi.

Patronen toteaa kuitenkin luottavansa siihen, että ihmiset ovat viisaita äänestäessään, pohtivat asioita pitkällä tähtäimellä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Järjestötyön kehittäminen on tärkeää, Jyrki Koskinen Tampereelta kiteyttää.

KOKOUKSEN antia kiitteli myös Jyrki Koskinen. Erityisesti häntä ilahdutti, että järjestötoiminnan kehittäminen nostettiin laajemmin esille puolueen toimintasuunnitelmaan.

– Roolini on järjestöllinen ja oma taustani on järjestötoiminnassa muutenkin, joten otin sen positiivisesti vastaan. Puolueen jäsenkunta ikääntyy, jäsenmäärä uhkaa vähentyä. Silloin pitää tehdä jotakin, jotta saadaan puoluekone toimimaan, hän kiteyttää.

Koskinen toimii itse kunnallisjärjestön puheenjohtajana Tampereella ja kertoo, että kaupungissa on aloitettu puolueosastorakenteen kehittäminen. Uudistustyön tavoitteena on, että puolueosastot ryhmittyisivät isommiksi kokonaisuuksiksi. Koskinen uskoo, että useampi samansuuruinen osasto olisi parempi kuin että on esimerkiksi yksi suuri ja paljon pienempiä.

– Haemme uudistuksella sitä, että olisi 5-6 suhteellisen samankokoista puolueosastoa, joilla olisi edellytykset toimia ja elää. Ja kun ne olisivat suht samankokoisia kaikki, ne myös kirittäisivät toisiaan hyvällä tavalla kunnallisjärjestön vallanjaossa. Syntyy positiivinen kisa siitä, että miten asioita tehdään ja mihin asioihin vaikutetaan, Koskinen kuvailee.

Varmistetaan SDP:n vaalivoitto koko valtakunnassa

VAALI-INTO kupli pintaan puoluevaltuutettujen kommenteissa lauantaina ja sama jatkui sunnuntainakin. Jari Nahkanen kertoo, että Oulussa haasteena on altavastaajan asema. Kannatusprosenteissa keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ovat jyränneet. Se ei silti estä asettamasta kunnianhimoisia tavoitteita.

– Puhutaan, että saataisiin kaksi kansanedustajaa, mutta kyllä mielestäni tavoite pitää olla, että kolme. Se on tietysti vaikea tavoite. Onneksi meillä on veturina istuva kansanedustaja, ministeri Tytti Tuppurainen, Nahkanen kuvailee vaalitunnelmia.

Pirkanmaalla lähdetään vaaleihin todella kovan listan kanssa, Jyrki Koskinen kiittelee.

– Kilpailu kokoomuksen kanssa on tiukka, mutta uskomme siihen, että voitamme täpärästi kokoomuksen Pirkanmaalla. Se auttaa merkittävästi SDP:tä koko valtakunnassa – on mahdollisuus vaalivoittoon. Se vaatii vaalipiireittäin suuria onnistumisia. Kussakin vaalipiirissä meidän täytyy hommamme hyvin, jotta varmistetaan SDP:n vaalivoitto koko valtakunnassa, Koskinen summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE