Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Salonen Irak-keskustelussa eduskunnassa: “Kuten koko maailma todisti Afganistanin kohdalla, vakaus voi olla hetkessä eilispäivää”

Jukka-Pekka Flander

Eduskunnassa käsitellään tänään valtioneuvoston selontekoa eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa. Ulkoasiainvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen (sd.) piti sd-ryhmän puheen. Hänen mukaansa kansainvälinen yhteistyö on välttämätön keino tarttua rauhaa koetteleviin ja rajat ylittäviin uhkiin.

Demokraatti

Demokraatti

Salonen muistutti, että Suomi on jo vuosien ajan tehnyt työtä kansainvälisen terrorismin torjumiseksi ja kitkemiseksi Irakissa, koska maan vakaudella on suoria vaikutuksia myös Euroopan ja Suomen turvallisuuteen.

“On tärkeää osallistuakokonaisvaltaisesti Irakin vakauttamista tukeviin toimiin, sillä maan turvallisuustilanne on edelleen hauras ja altis nopeille muutoksille. Tästä syystä Suomi jatkaa OIR-operaatioon osallistumista 75 sotilaalla vuoden 2022 loppuun saakka.”

Suomi osallistuu Irakissa OIR-operaation lisäksi Naton johtamaan koulutusoperaatio NMI:hin.

“Molempien operaatioiden pyrkimyksenä on vahvistaa Irakin omien turvallisuusjoukkojen kykyä torjua Isisin uhkaa ja valaa yhteiskuntaan vakautta. Tavoitteena on tulevaisuudessa vastata entistä tehokkaammin maan oman turvallisuussektorin tarpeisiin ja luoda sitä kautta rauhalle kestävämpää pohjaa.”

“Yhteiskuntien jälleenrakennus ei ole koskaan helppoa. Irakin osaltakin kyse on vuosikymmenien prosessista, joka edellyttää niin sotilas- ja siviilikriisihallintaa, kehitysyhteistyötä kuin talouskasvunkin edistämistä. Tavoitteena on vahvistaa tuetun maan itsenäistä kykyä vakauden ja turvallisuuden ylläpitoon.”

Salonen huomautti, että kotiin paluuta odottaa edelleen yli 1,2 miljoonaa irakilaista oman maansa sisäisinä pakolaisina.

“Isisin kaltainen terroristiliike on taitava hyväksikäyttämään ihmisten tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta ja tyytymättömyyttä oman asemansa lujittamiseksi. Kuten koko maailma todisti Afganistanin kohdalla, vakaus voi olla hetkessä eilispäivää. Joukkojen ennenaikaisella pois vetämisellä voisi olla myös Irakissa kohtalokkaita seurauksia.”

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä puoltaa selonteon mukaisesti ja Irakin turvallisuustilanteen nojalla Suomen osallistumisen jatkamista Irakin turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön myös ensi vuonna.

Salosen mukaan OIR-operaatio tuottaa Suomelle kahdensuuntaista arvoa.

“Rauhan vahvistamisella tartumme muuttoliikkeen taustavaikuttajiin. Osallistuminen kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä tarjoten arvokasta kokemusta neuvontatehtävistä kansainvälisessä operaatiossa. Kriisien ja konfliktien monimutkaistuessa, Suomen vahvuus yhteiskuntien jälleenrakentajana on kokonaisvaltainen näkemyksemme rauhantyöhön. Yhteiskuntaa eheytetään vahvistamalla demokratiaa, kitkemällä korruptiota, panostamalla koulutukseen ja kansalaisten tietotaidon parantamiseen. Läsnäolomme Irakissa edustaa Suomen kokonaisvaltaista lähestymistapaa kestävän vakauden edistämiseksi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE