Politiikka
7.4.2017 06:50 ・ Päivitetty: 7.4.2017 06:50
SDP:n Sirpa Paatero: Suomen neuvolamalli on saanut aikaan maailman alhaisimman lapsikuolleisuuden ja terveimmät lapset
SDP:n kansanedustajan Sirpa Paateron mukaan sote-uudistukseen liittyy monia hämmentäviä kohtia. Hän kirjoittaa blogissaan perjantaina, että esitykset ovat osin etenemässä kaikkien käytännön tason ammattilaisten ja professoreiden vastustuksesta huolimatta.
”Yksi näistä räikeämmistä on neuvoloiden yhtiöittäminen. Neuvolat ovat tuttu ja turvallinen kaikkia lapsiperheitä koskettava palvelu, jonka toiminnasta Suomi on niittänyt mainetta. Koko malli on saanut aikaan maailman alhaisimman lapsikuolleisuuden ja terveimmät lapset.”
Paatero kirjoittaa, kuinka hallitus on sote-uudistuksessa esittänyt, että koulu- ja opiskelijateveydenhuolto on rajattu pois yhtiöittämispakosta niin, että maakunta ottaa näistä vastuun tulevaisuudessa.
Jos kerran neuvolatoiminta tulee olemaan osana yksityistä sote-keskusta, tulee sen myös osaltaan tuottaa voittoa omistajilleen.
”Tästä syystä onkin erikoisen tuntuista, että neuvoloiden osalta näin ei toimittu, vaan pääministeri ja muutamat muut vain toivovat että näin tehtäisiin, mutta eivät ole kirjoittamassa asiaa lakiin. Vastaus on, että maakunnat voivat itse päättää, mikä tuskin on realismia, sillä ainakin muiden palvelujen osalta on valtion tasolta päätökset siitä, mitkä palvelut ovat valinnanvapauden parissa ja mitkä eivät, jo alueiden tasa-arvonkin vuoksi.”
Paatero arvioi, että neuvolatoiminta tulee tullee olemaan yksi osa sote-keskusta, jonka pyörittäjänä ovat yksityiset ja maakunnan yhtiöt.
”Jos kerran neuvolatoiminta tulee olemaan osana yksityistä sote-keskusta, tulee sen myös osaltaan tuottaa voittoa omistajilleen.”
Lisää aiheesta
Paatero sanoo, ettei olisi uskonut, että hallitus pystyy vajaan kahden vuoden aikana horjuttamaan hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluja myös äitiys- ja lastenneuvoloiden osalta.
”Jos on tahtoa pitää neuvolat julkisina, kaikille tasa-arvoisina palveluina, on se helposti myös tehtävissä kirjoittamalla se lakiin kuten koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, eikä jättää sitä kauniiden toivomusten varaan.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
6.4.2017 14:14
Oppositio puolusti neuvoloita hallituksen yhtiöittämisvimmaa vastaan – ”Keskusta ja perussuomalaiset kokoomuksen panttivankeja”
Politiikka
5.4.2017 20:54
Rehula THL:n asiantuntijan neuvolakritiikistä: On kahta koulukuntaa
Politiikka
5.4.2017 12:30
THL:n asiantuntijan karu arvio hallituksen eilisestä neuvolapäätöksestä: Eriarvoistuminen uhkaa ja terveyden edistäminen kärsii
Politiikka
4.4.2017 17:52
Haatainen: Neuvolat voivat yhä joutua markkinakilpailuun – syynä ”poliittinen päätöslukko”
Politiikka
4.4.2017 12:52
Sipilä haluaa neuvolat maakuntien liikelaitokseen
Politiikka
4.4.2017 11:38
Ministeri: Soten valinnanvapauteen tulee vaiheistus – maakunta päättää neuvoloista