Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Taavitsainen: Ihmisiä ei voi kehottaa vain ”näyteikkunoita katselemaan”

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen haluaa purkaa kuntoutuksen rakenteellisia esteitä. Taavitsaisen mukaan osatyökykyisiä tulisi työllistää enemmän, sillä työ on usein parasta kuntoutusta. Kuva: Aki Taavitsainen.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsaisen mukaan kuntoutuksen rakenteellisia esteitä tulee purkaa. Kuntoutus vaikeutuu, kun ihmisiä pompotellaan kunnan, erikoissairaanhoidon, Kelan ja vakuutusyhtiöiden välillä.

– Siilomainen johtaminen joutaa romukoppaan. Ihmisen on oltava keskiössä ja häneltä itseltään on kysyttävä, mikä häntä voimaannuttaa ja kuntouttaa, Taavitsainen sanoo.

– En käsitä, miksi esimerkiksi MS-tautia sairastavalle henkilölle yhteiskunta on valmis maksamaan nostolaitteen sängystä nostamiseen, mutta ei kuntoilulaitetta, jolla ylläpitää fyysistä kuntoa, jotta sängyn pohjalle joutumista voidaan hidastaa. On vanhanaikaista luulla, että ainoa oikea kuntoutus tapahtuisi laitoksissa 1-2 viikon aikana. Panostaisin todella paljon kotikuntoutukseen, Taavitsainen sanoo.

Taavitsaisen mukaan valtion ja kuntien on näytettävä esimerkkiä osatyökykyisten työllistämisessä. Ihmisille pystytään räätälöimään työtehtävät niin, että henkilön osaamista voidaan käyttää sairaudesta tai vammasta huolimatta.

Taavitsaisen mukaan Suomessa tarvitaan asennemuutosta. On päästävä pois on-off -ajattelusta. Jokaiselle voi tulla elämän aikana sairauksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö voisi vielä tehdä töitä.

– Jopa viranomaiset ovat suositelleet työhaluisille osatyökykyisille eläkkeelle siirtymistä ja kehotettu keskittymään ”näyteikkunoiden katseluun”. Näin ei voi jatkua! Elämä ja usein työ on parasta kuntoutusta, Taavitsainen linjaa.

– Olen ollut aivan järkyttynyt valtionyhtiön Postin viime talven aikana muuttuneesta linjauksesta, että osatyökykyisille annetaan potkuja 4 kuukauden jälkeen, jos ei kykene työhön. Tämä on täysin hallituksen osatyökykyisille ”tie työelämään” -kärkihankkeen tavoitteiden vastaista, Taavitsainen kertoo.

Lisää aiheesta

– Ihmettelen, miksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei omistajaohjaa kaikkia valtionyhtiöitä toteuttamaan hallituksen tavoitteita työllisyyden edistämiseksi ja työkyvyttömyys- ja työttömyysmenojen pienentämiseksi. Valtionyhtiöiden tulee noudattaa toiminnassaan omistajan etua, joka on mahdollisimman korkea työllisyys. Yhtiöiden itsekkyyden on loputtava, Taavitsainen sanoo.

Tänään Eduskunnan kansalaisinfossa järjestetään keskustelutilaisuus kuntoutuksesta ja sote-uudistuksesta. Tilaisuudessa luovutetaan kuntoutusverkoston kannanotto perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle (kesk).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE