Politiikka
11.5.2021 15:11 ・ Päivitetty: 11.5.2021 15:35
”Se olisi merkittävä isku Suomen asemalle EU:ssa” – tutkija avaa tilannetta, jos Suomi hylkäisi tukipaketin
Kysymys Euroopan unionin elpymispaketin ainutkertaisuudesta nousi jälleen pinnalle, kun Suomessa eduskunta keskusteli elpymispakettiin liittyvästä omien varojen päätöksestä.
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja Timo Miettinen sanoo, että elpymispaketin hyväksyminen ei avaa Euroopan komissiolle mitään uutta oikeutta siihen, että samanlainen järjestely voitaisiin tulevaisuudessa viedä läpi ikään kuin automaattisesti.
Jos samankaltainen järjestely haluttaisiin tehdä uudelleen, se vaatisi uudestaan jokaisen jäsenmaan hyväksynnän.
– Ei ole etukäteen järkevää rajata pois vaihtoehtoja poliittisen kuvittelukyvyn piiristä, vaan kun isoja haasteita on tulossa, niin ne täytyy ratkaista jollain tavalla. Suomenkin olisi hyvä olla siinä keskustelussa mukana, Miettinen pohtii.
Eduskunta äänestää elpymispaketin hyväksymisestä keskiviikkona. Mitä tapahtuu, jos Suomi tässä vaiheessa hylkää paketin?
”Varmasti herättäisi paljon luottamuspulaa.”
Miettisen mukaan merkittävin seuraus olisi se, että paketti ei voisi toteutua nykyisessä muodossaan, koska se perustuu yhteiselle lainalle, jonka komissio ottaa jäsenmaiden puolesta.
Virallista varasuunnitelmaa elpymispaketin kaatumiselle ei ole EU:ssa, mutta kokonaisuus on ollut vastatuulessa aiemminkin. Viime vuoden lopulla EU-maiden välillä käytiin asiasta tiukkaa vääntöä, kun Puola ja Unkari eivät ensin suostuneet antamaan hyväksyntäänsä EU:n rahoituskokonaisuudelle, johon sisältyy elpymispaketin lisäksi monivuotinen budjetti.
Miettinen muistuttaa, että loppuvuodesta julkisuudessa pyöriteltiin ajatusta siitä, että elpymispaketti toteutettaisiin kokonaan ilman Puolaa ja Unkaria eräänlaisena hallitusten välisenä sopimuksena.
Muut jäsenmaat voisivat siis löytää vaihtoehtoisen ratkaisun elpymispaketin toteuttamiseksi, jos Suomi päättäisi hylätä paketin.
– Se olisi merkittävä isku sekä tälle paketille että Suomen asemalle EU:ssa. Varmasti herättäisi paljon luottamuspulaa, ja Suomen olisi vaikeampi edistää muita tavoitteitaan EU:ssa, Miettinen summaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.