Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Se on ihan puppua” – kritiikki kokoomuksen johtamistavasta ei saa vastakaikua piirijohtajilta

Kritiikki ei näytä horjuttaneen kokoomuksen piirijohdon luottamusta puheenjohtaja Petteri Orpoon.

Kokoomuksen johtamistapaan kohdistunut kritiikki ei näytä horjuttaneen puolueen piirijohdon luottamusta puheenjohtaja Petteri Orpoon.

STT tavoitti kokoomuksen 13 piirijärjestön johtajista kymmenen. Kaikki vastanneet kertovat olevansa tyytyväisiä Orpon toimintaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ja puolueen vastikään jättänyt kansanedustaja Hjallis Harkimo ovat viime päivinä moittineet kovasanaisesti kokoomuksen johtamistapaa ja sitä, että päätökset tehdään liian pienessä piirissä. Piirijohtajat eivät tunnista kritiikkiä. Moni huomauttaa, ettei tunne puolueen toimintatapoja eduskunnassa, mutta piiritasolla Orpoa kiitellään helposti lähestyttäväksi johtajaksi.

– Kyllä Petteri meillä nauttii täyttä luottamusta. En ole eduskuntaryhmässä, mutta ainakin näin kentän äänellä sanoisin, että hän on kyllä ihan hyvä johtaja. Mielestäni hän on tasapuolinen ja reilu, sanoo Satakunnan piirin puheenjohtaja Satu Hatanpää.

Piirijohdolta ei löydy ymmärrystä puolueesta eronneelle Harkimolle, joka on arvostellut Orpon johtamistapaa autoritääriseksi.

– Se on ihan puppua, asia on ihan päinvastoin. Täällä ollaan täysin Petterin takana, sanoo Pohjanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Jussi Taittonen.

Moni piirijohtaja huomauttaa, että Harkimo ei ole itse aktiivisesti osallistunut kokoomuksen toimintaan.

Lisää aiheesta

Lopulliset neuvottelut käytävä “suhteellisen pienellä porukalla”

Lepomäki saa piirijohtajilta enemmän ymmärrystä, koska hän pyrkii vaikuttamaan puolueen sisällä.

Lepomäki kirjoittaa vastikään julkaistussa kirjassaan, että kokoomuksella on iso johtamisongelma. Hän ei kohdista kritiikkiä suoraan Orpoon vaan puhuu yleisemmin puolueen johtamiskulttuurista, jossa valtaa käyttää “tilataksiin mahtuva miesporukka”.

– En oikein tavoita sitä ajatusta, sanoo Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Leena Kostiainen.

Kostiainen arvelee, että eduskunnassa ja valtakunnan tasolla pätee sama toimintamalli kuin kuntapolitiikassa, josta hänellä on omaa kokemusta.

– Sitten kun lähdetään sovittamaan näkemyksiä yhteen muiden kumppanien kanssa, ei sitä lopullista neuvottelua kauhean laajalla porukalla pysty tekemään. En tiedä, onko se nyt tilataksin verran väkeä, mutta suhteellisen pienellä porukalla pitää vetää näkemykset yhteen.

STT–Annu Marjanen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE