– Olin seurannut maailmanpolitiikkaa jo 1940-luvulta lähtien, mutta vasta marraskuussa 1961 koin ulkopoliittisen herätyksen keskellä Suomen ja Neuvostoliiton noottikriisiä. Se teki minusta Urho Kekkosen ulkopolitiikan kannattajan.

Lipponen huomautti, että kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin ulkopolitiikasta syntyi laaja konsensus.

– Sillä oli valtapoliittiset syynsä, mutta huomiota tulisi kiinnittää Kekkosen ansiosta tapahtuneeseen uuden sukupolven integroimiseen ulkopolitiikan valtavirtaan, sen pääsystä vaikuttamaan myös politiikan sisältöön.

Instituutti perustettiin 1961 opetusministeriön 500  000 markan avustuksen turvin.

– Kone Oy lahjoitti kokonaista 20  000 markkaa, mikä jäi ainoaksi elinkeinoelämän tukirahaksi. Toisin kuin Ruotsissa ja Norjassa, UPI:sta ei tullut ensisijaisesti valtion rahoittamaa tutkimuslaitosta, Lipponen huomautti.

UPI kulki aikaansa edellä, niin kuin se oli tehnyt alusta lähtien, jopa vastoin sille ajateltua roolia, Lipponen arvioi puheessaan.

– Se onnistui toistuvasti identifioimaan keskeiset kysymykset ja kokoamaan parhaat asiantuntijat niitä käsittelemään. Tärkeässä roolissa se toimi keskustelun herättäjänä, tabujen murtajana, niin kuin keskustelussa EY:n jäsenyydestä ja yya-sopimuksen tarpeellisuudesta Euroopan murroksessa.

Lipponen kuvaili saapuneensa aika valmiiseen pöytään tullessaan Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi vuonna 1989. Hän siirtyi vuonna 1991 eduskuntaan.

Lipposen mielestä UPI edustaa tänä päivänä suurta ulkopoliittisen tutkimuksen ja keskustelun perinnettä.

– Pyörää ei ole aivan pakko aina keksiä uudelleen. Tarvitaan rohkeita avauksia, jotka herättävät kovaakin keskustelua.

Hän nosti yhdeksi kansanedustaja-aikansa parhaimmista päätöksistä sen, että sai olla mukana luomassa eduskunnan satavuotispäätöksellä vuonna 2006 UPI:sta kansainvälisessä vertailussa merkittävän tutkimuslaitoksen.

– Suuri, nyt jo 62 hengen tutkimuslaitos on johdolleen sekä tieteellinen että hallinnollinen haaste. UPI on kehittynyt laitokseksi, jonka tutkijat, monet nuoria ja naisia, esiintyvät julkisuudessa vakuuttavan asiantuntevasti.

Lipponen kysyi, missä määrin eduskunta ja poliittinen eliitti hyödyntävät UPI:n työtä.

– Onko poliitikoilla riittävää harrastusta ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikkaan? Suuren salin keskusteluihin näistä asioista toivoisi enemmän osanottajia.

Hän pisti pohdintaan, olisiko tarpeen järjestää vuosittain eduskuntakeskeisesti Ulkopoliittisen instituutin valmistelema konferenssi, jossa tutkijat ja kansanedustajat keskustelisivat oikeasti yhdessä tärkeistä tulevaisuuden kysymyksistä.

– Aiheista ei ole pulaa, ajatellaanpa vaikka valmistautumista tuleviin pandemian tapaisiin globaaleihin kriiseihin.