Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

15.10.2026 12:22 ・ Päivitetty: 15.10.2026 12:22

Seksuaalineuvontaa tarjoavan Sexpon koko henkilöstöä uhkaa irtisanominen, jollei rahoitusta löydy

iStock
Sexpo on aloittanut nevontapalvelunsa vuonna 1969. Kuvituskuvaa.

Seksuaalineuvontaa tarjoavan Sexpon hallitus on päättänyt irtisanoa säätiön koko henkilökunnan. Irtisanomiset tulevat voimaan portaittain ensi vuonna, ellei toimintaan saada rahoitusta. Sexpolla on yhdeksän työntekijää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtaosa Sexpon toiminnasta on rahoitettu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen eli Stean tuella, jota on kuluvalla hallituskaudella leikattu tuntuvasti. Sote-alan järjestöjen avustukset ovat vuosina 2024-2027 alle puolet aiemmasta. Ehdotukset Stean tuen jakamisesta julkaistaan loppuvuodesta ja päätökset saadaan ensi vuoden alussa.

Myös monet muut sote-alan järjestöt ovat käyneet muutosneuvotteluja ja vähentäneet henkilöstöään rahoitusleikkausten takia.

Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja Anni Karnaranta sanoi tiedotteessa, että Sexpon täytyi varautua siihen, ettei tukea toiminnan jatkamiseen ei enää saada.

- Pienillä järjestöillä ei ole realistisia mahdollisuuksia tehdä niin laajaa varainkeruuta, että se voisi paikata julkista tukea, eikä aikaa muiden rahoitusvaihtoehtojen kehittämiseen tällä leikkaustahdilla ole ollut, Karnaranta sanoi.

Hän huomautti, että lahjoitusten keräämisen kannalta Sexpon kilpailuasema ei ole paras mahdollinen. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisylle tai mihinkään seksiin liittyvälle ei ole yhtä helppo saada lahjoituksia kuin esimerkiksi lasten ja nuorten toiminnalle tai syöpätutkimukselle, Karnaranta sanoi.

Sexpo aloitti maksuttoman neuvontapalvelunsa vuonna 1969. Se tarjoaa muun muassa ennaltaehkäiseviä tukipalveluita ihmisille, joilla on riski tehdä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tähän toimintaan on saatu rahoitusta myös oikeusministeriöltä.

Sexpon palvelut toimivat normaalisti ainakin tämän vuoden loppuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU