Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

15.1.2024 16:35 ・ Päivitetty: 15.1.2024 16:35

Selvitys: Kaikki hyvinvointialueet kertovat taloudellisista vaikeuksista

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Asiakkaita odottamassa pääsyä vastaanotolle Kivelän terveysasemalla Helsingissä 28. joulukuuta 2022.

Lähes kaikkien hyvinvointialueiden ensimmäisen toimintavuoden tulokset jäivät merkittävän alijäämäisiksi. Tämä selviää sosiaali- ja terveysministeriön laatimasta valtakunnallisesta selvityksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäksi kaikki hyvinvointialueet kertoivat selvityksen mukaan ylipäänsä taloudellisista vaikeuksista.

Hyvinvointialueet, Helsinki ja Hus-yhtymä ovat vastanneet sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä viime vuoden alusta lähtien.

Hyvinvointialueiden välillä ja niiden sisällä näkyy selvityksen mukaan maantieteellinen ja sosioekonominen eriytyminen. Verrattuna aiempaan kuntapohjaiseen malliin tilanne nousee hyvinvointialuepohjaisessa mallissa selkeämmin esille, kun lähes koko hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtiolta.

Kuitenkin johtopäätösten tekeminen yksittäisen hyvinvointialueen rahoituksen riittävyydestä tai riittämättömyydestä on selvityksen mukaan ennenaikaista. Arviointia varten on kehitettävä tietopohjaa hyvinvointialueiden toiminnasta ja taloudesta.

Selvityksessä ehdotetaan muun muassa, että hallitusohjelman ja kansallisen palvelureformin tavoitteiden pohjalta täsmennetyt valtakunnalliset sote-tavoitteet otetaan hyvinvointialueiden toiminnan suunnittelun pohjaksi.

Hyvinvointialueiden nopeutetun uudistumisen kannalta olisi selvityksen mukaan välttämätöntä toteuttaa kansallinen palvelureformi. Se tukisi uudenlaisia päätöksiä ja ratkaisuja palvelujen ja palvelurakenteiden uudistamiseksi hyvinvointialueilla sekä määrätietoisempaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamista, selvityksessä sanotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU