Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Selvityshenkilö haluaa yhdistää valtion sijoitusyhtiöitä – näin kommentoi omistajaohjausministeri Sirpa Paatero

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.).

Varatuomari Jouni Hakala on selvitellyt valtion sijoitus- ja kehitysyhtiöiden rooleja. Toimeksianto tuli valtioneuvoston kanslialta ja työ- ja elinkeinoministeriöltä, jossa Hakala on ennen tehnyt työtäkin

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hakala tekee isoja muutosesityksiä. Edetä pitäisi vaihe vaiheelta.

Ensimmäisessä vaiheessa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kaudella perustettu Valtion kehitysyhtiö Vake Oy liitettäisiin Suomen Teollisuussijoitus Oy:öön (Tesi).

Samalla Vakelle annettu pääoma palautettaisiin valtiolle ja Vake tukeutuisi jatkossa toiminnan rahoituksessaan Tesin pääomavaroihin.

Tämä ei riittänyt Hakalalle, vaan seuraavassa vaiheessa arvioitaisiin Suomen Teollisuussijoituksen ja Business Finland Venture Capital Oy:n yhdistämisen edut ja haitat.

Lisäksi Teollisuussijoituksen ohjeistus pitäisi päivittää ja arvioida lainsäädännölliset muutostarpeet.

Näin ollen kolmesta tulisi yksi. ”Valtiolla on yksi kompetenssikeskittymä oman pääoman ehtoisissa sijoituksissa listaamattomiin yrityksiin”, valtioneuvoston tiedotteessa muotoillaan.

”Sehän on se yksi peruste, jonka Hakala on kirjoittanut sisään.”

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoo lukeneensa Hakalan selvityksen.

– Nyt mietimme, mitä sille tehdään ja sitten varmaan tuodaan se hallituksen yhteiseen päätökseen.

Paateron mukaan asiasta linjataan viimeistään valtioneuvoston omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä, mutta myös erillinen päätös on mahdollinen. Periaatepäätös on luvassa lokakuussa.

– Mehän joka tapauksessa olemme sopineet jo aiemminkin, että Vakelle ja Solidiumille tehdään uudet toimiohjeet.

Olisiko Vake hyvä pitää erillään vai yhdistää Tesiin?

Paatero vastaa, että asiassa on puolensa. Hän pitää hyvänä, että Hakala nosti myös Business Finlandin rolin esiin.

– On hyvä, että siinä oli ne kaikki.

– Minun mielestäni ajatus siitä, että tehdään työnjaot selväksi, on erittäin perusteltu. Sehän lukee hallitusohjelmassa, että Vaken rooli pitää selkeyttää. Sitähän he ovat itse tehneet myös omalla strategiatyöllään ja he ovat havainneet samat ongelmat.

Hakalan esitys tarkoittaisi paluuta eduskunnan lisääntyneeseen valtaan Vaken rahojen käytössä. Viime kaudella oppositiosta nimenomaan kannettiin huolta siitä, että parlamentaarinen vaikutusvalta vähenee, kun Vakeen siirretään pääomia suoraan hallituksen päätäntävallan alle.

– Sehän on se yksi peruste, jonka Hakala on kirjoittanut sisäänkin, että tulisi päätöksenteon avoimuutta, Paatero toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE