Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Seppo Lindblom: Koiviston periaatteet olivat hyvin samanlaiset politiikassa ja yksityiselämässä

Seppo Lindblom.

Presidentti Mauno Koivisto oli hyvin kokonaisvaltainen ihminen, sanoo Koiviston entinen poliittinen sihteeri ja läheinen ystävä Seppo Lindblom. Hänen mukaansa Koiviston periaatteet olivat hyvin samanlaiset politiikassa ja yksityiselämässä. Erittäin tärkeää oli luottamus.

Koiviston periaatteena oli, että kaveria ei jätetä, Lindblom sanoo.

Politiikkaa ja yhteiskunnallista elämää Koivisto seurasi viimeisinä vuosinaan harvakseltaan sairauden takia. Tosin esimerkiksi istuvan presidentin toimista hän oli kiinnostunut, Lindblom kertoo.

Ylelle Seppo Lindblom sanoi tänä aamuna, että Mauno Koivistolle oli ominaista myös vahva usko tavallisen kansalaisen oikeustajuun.

Politiikasta ensimmäinen työväen presidenttimme ajatteli – tai fundeerasi – niin, ettei kansalaisille annettuja lupauksia parane pettää. Jos jokin pettää, olkoon ne sitten äänestäjien suuret odotukset, eivät heille annetut lupaukset. Tärkeä ero.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE